A-luokan kuljettajille oikeus ajaa varikolla

Teksti
Motocrossin lajiryhmä julkaisi sääntömuutoksen, joka astuu voimaan vuoden kulututtua.

Lajiryhmä on huolestuneena havainnut kuljettajien vähentyneen kiinnostuksen nousta A-luokkaan kilpailemaan. Yhtenä keinona A-luokituksen arvostuksen nostoon lajiryhmä on alkanut kartoittaa sääntömuutosta, jonka myötä A-luokitelluilla kuljettajilla olisi oikeus ajaa varikolla. Tämä muutos ei vain tukisi kotimaisten kuljettajien kehitystä, vaan myös avaisi mahdollisuuksia kansainväliselle menestykselle, koska varikolla ajaminen kuuluu olennaisena osana esimerkiksi MM-sarjan ja Amerikan mestaruussarjan kilpailuviikonloppuun. Osana sääntömuutosta A-kuljettajille tulisi myös lupakortti (kuva alla), jolla varikolla ajamisoikeus olisi mahdollista todistaa tarvittaessa. Lajiryhmän jäsen Pekka Nissinen tulee ajamaan tällä kaudella varikoilla sekä kotimaassa, että ulkomailla ja näin keräämään tietoa muutoksen mahdollisista hyödyistä ja haitoista ennen varsinaista päätöstä. Muita lajiryhmän pohtimia kannustimia A-luokkaan nousemiseksi on mm. peililinssien salliminen ainoastaan A-luokitelluille kuljettajille sekä ilmaiset kisamakkarat.

Mahdollinen sääntömuutos tulee voimaan aikaisintaan 1.4.2025. Tämä antaa riittävästi aikaa valmistella muutosta, kerätä tarvittavaa palautetta sekä tiedottaa harrastajakenttää aiheesta ennen sen täytäntöönpanoa.