Lawrence: ”Menetin tunnon kädessäni”

Jett Lawrence johtaa sarjaa nyt kahdeksan pisteen turvin ennen Cooper Webbiä.
Kuva
Honda
St. Louisin supercrossin puhutuin asia oli Jett Lawrencen ja Justin Barcian yhteentörmäys. Kaikeksi onneksi tilanteessa vältyttiin loukkaantumisilta.

Kolmannen finaalin ensimmäisellä kierroksella nähtiin raju kolari, kun sarjakärki Jett Lawrence leikkasi jyrkästi sisään keskellä 180-asteen kurvin ja takaa tullut Justin Barcia ajoi suoraan hänen kylkeensä. Lawrence jäi hetkeksi aikaa radalle makaamaan ja näyttikin, että hän oli loukannut pahemmin kätensä. Kaikeksi onneksi Lawrence pääsi kuitenkin jatkamaan ja pystyi ajamaan lopulta finaalin maaliin asti, eikä loukkaantunut tilanteessa vakavammin. Lawrence kertasi tilannetta myöhemmin tiedotteessa seuraavasti.

- Minä leikkasin jyrkästi sisään kurvissa taistellessani Hunterin (Lawrence) kanssa ja samaan aikaan Barcia puolusti omaa linjaansa takaa tullutta kuljettajaa vastaan. Olimme vain väärässä paikassa, väärään aikaan. Hän osui käteeni kovaa ja sain siihen kunnon ”puujalan”. Samalla hän osui myös johonkin hermooni kädessäni ja menetin tunnon sekä voimani kädessäni. Yritin kyllä päästä heti ylös ja jatkamaan, mutta en vaan pystynyt. Onneksi meillä on nyt viikon tauko ja palaan sen jälkeen entistä vahvempana radoille.

Barcia kommentoi sosiaalisessa mediassa myös asiaa ja kertoi, että tuli itse kurviin todella aggressiivisesti ja kun Lawrence leikkasi jyrkästi sisään, ei hän mahtanut tilanteelle mitään. Kilpailun jälkeen kaksikko keskusteli asiasta ja Barcia pahoitteli tilannetta.