Haavisto: "Kärkikolmikon vauhtiin ei ollut mitään mahdollisuuksia"

Teksti
Kuva
Silve Racing -tiedotus
Silve Racing KTM -kuljettaja Jere Haavisto kaasutteli eilen Hollannin mestaruussarjan toisessa osakilpailussa eräsijat neljä ja neljä ollen niin ikään neljäs yhteistuloksissa.

Ylöjärveläisen edelle tuloksissa ehtivät sarjaa johtava Jeffrey Herlings sekä Romain Febvre ja Calvin Vlaanderen.

-Sijoituksellisesti hyvä päivä, mutta omaan suoritukseen en muuten ole kovin tyytyväinen. Omaa ajamista täytyy pystyä parantamaan jatkossa, mikäli mielii hyville sijoille MM-osakilpailuissa, Haavisto pohti.

KTM-kuljettaja oli ensimmäisessä erässä lähdön jälkeen viidentenä, mutta nousi nopeasti kolmanneksi Herlingsin perään. Erän alkuvaiheessa Haavisto taipui Vlaanderenille, mutta ajoi selkeästi neljäntenä maaliin.

-Kärkikolmikon ( Herlings, Febvre, Vlaanderen) vauhti oli eilen sitä luokkaa, että ei ollut itsellä mitään palaa siihen. Ensimmäisen erän lopussa kaaduin nopeasti kertaalleen, mutta sain silti hyvin pidettyä sijani, Haavisto kertoi.

Toisessa erässä Haavisto oli jälleen viidentenä lähdön jälkeen, mutta nousi toisella kierroksella neljänneksi, millä sijalla jälleen ajoi ruutulipulle. Vaikka ero kärkikolmikkoon on suuri, niin suomalainen pystyi jälleen jättämään liudan kovia nimiä taakseen kuten muun muassa Micha-Boy de Waal, Petar Petrov, Tim Edberg, Freek van der Vlist ja Jakub Teresak

Silve Racingin ja Haaviston kausi jatkuu vajaan kahden viikon päästä Italian Arco di Trentossa MXGP-osakilpailussa.