Ala-Riihimäki MM-osakilpailun voittoon Inzellissä

Aki Ala-Riihimäki ajoi historialliseen MM-osakilpailun voittoon Saksan Inzellissä. Heikki Huusko ajoi finaalissa kolmanneksi.
Kuva
Jesper Veldhuizen / Baansportfansite.nl
Aki Ala-Riihimäki ajoi tänään Saksassa jääspeedwayn MM-osakilpailun voittoon.

Jääspeedwayn MM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin eilisen tapaan Saksan Inzellissä. Sarjan suomalaiskuskit Heikki Huusko, Aki Ala-Riihimäki ja Max Koivula olivat jo avauspäivänä hyvässä vauhdissa. Huusko ajoi eilen kolmanneksi, Ala-Riihimäki neljänneksi ja Koivula sijalle yhdeksän, joten lähtökohdat tämän päivän kilpailuun oli herkulliset. 

Inzellin suomalaispäivästä tuli lopulta historiallinen. Eilen itsensä 20 alkuerän jälkeen finaaliin ajaneet Ala-Riihimäki ja Huusko toistivat saman tempun myös tänään. Molemmat ajoivat alkueriin kahden erävoiton siivittämänä 12 pistettä, jotka takasivat paikan päivän huipentavaan finaalierään. Myös Koivula ajoi hienosti kaksi erävoittoa päätyen alkuerien jälkeen kymmeneen pisteeseen. Koivulan pisteet riittivät todella tiukassa ja tasaisessa kilpailussa sijaan seitsemän. MM-pisteitä Koivulalle kertyi kilpailusta niin ikään kymmenen.

Upea suomalaispäivä sai arvoisensa huipennuksen päivän finaalierässä. Finaaliin kolmosradalta startannut Ala-Riihimäki kaasutteli erän ja samalla koko kilpailun voittoon. Voitto oli ensimmäinen suomalaisvoitto MM-sarjassa yli 20 vuoteen, kun Antti Aakko on viimeksi voittanut osakilpailun vuonna 2003. Suomalaisten juhlat täydensi finaalissa eilisen tapaan kolmanneksi ajanut Huusko. Ainoastaan Ruotsin Martin Haarahiltunen ehti kaksikon väliin ruutulipulla. 

-Kyllä se hyvin meni. Alkuerissä ainoa harmittava tilanne oli, kun erässä Zornia vastaan alkoi kytkin luistamaan. Kaasua ei voinut kerralla kunnolla avata. Moottori vaan huusi. Mutta onneksi siitä selvittiin ja kaksi pistettä tuli. Finaali meni hyvin, kolmas paikalta oli hyvä lähteä liikkeelle. Hyvä tilanne on sarjaa jatkaa, mutta vielä on kaikki auki. Edessä on uudet päivät ja kisat. Lähdetään luottavaisena sinne, toteaa Ala-Riihimäki rauhalliseen tyyliinsä.

MM-sarja ratkeaa kauden toiseen viikonloppuun Hollannin Heerenveenissä huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Heerenveenin osakilpailuihin lähdettäessä suomalaisten asemat MM-sarjassa ovat loistavat, sillä Ala-Riihimäki on sarjassa toisena vain kaksi pistettä sarjaa johtavaa Ruotsin Haarahiltusta perässä. Saksan Max Niedermaier on tasapisteissä Ala-Riihimäen kanssa ja Huusko on MM-sarjassa neljäntenä vain kaksi pistettä tämän kaksikon perässä. Koivula on kahden osakilpailun jälkeen MM-sarjassa sijalla yhdeksän. 

 

Tulokset:

1. Aki Ala-Riihimäki, Suomi 20

2. Martin Haarahiltunen, Ruotsi 18

3. Heikki Huusko, Suomi 16

4. Max Niedermaier, Saksa 14

5. Franz Zorn, Itävalta 12

6. Stefan Svensson, Ruotsi 11

7. Max Koivula, Suomi 10

8. Markus Jell, Saksa 9

9. Jimmy Olsen, Ruotsi 8

10. Jasper Iwema, Hollanti 7

11. Jimmy Hörnell Lidfalk, Ruotsi 6

12. Andrej Diviš, Tsekki 5

13. Christoph Kirchner, Saksa 4

14. Charly Ebner, Itävalta 3

15. Franz Mayerbüchler, Saksa 2

16. Benedikt Monn, Saksa 1

17. Maximilian Niedermaier, Saksa 0