Uusi lajipäällikkö Kivelä: ”Laji täytyy saada taas kukoistamaan”

Reijo Kivelä valittiin cross countryn uudeksi lajipäälliköksi.
Kuva
Jani Hovi
Reijo Kivelän valinta cross countryn uudeksi lajipäälliköksi julkaistiin Suomen Moottoriliiton toimesta tänään. Kivelällä on jo selvät sävelet siitä, miten hän lähtee hommaa jatkamaan.

Kangasalan Moottorikerhon Reijo Kivelä on nimetty cross countryn uudeksi lajipäälliköksi seuraavan kahden vuoden ajalle. Kivelän kohdalla sana uusi ei aivan suoraan pidä paikkaansa, sillä Kivelä työskenteli aiemmin kyseisessä roolissa 10 vuoden ajan, ennen kuin jätti lajipäällikön työt vuoden 2019 lopussa. Nyt Kivelä kuitenkin asettui uudelleen ehdolle, kun uutta lajipäällikköä etsittiin. 

- Minun motiivini takaisin tulemiseen oli ehdottomasti se, että laji täytyy saada taas kukoistamaan, kuten se teki silloin kun hommani edellisellä kerralla lopetin. Cross countryssa on nyt varsin erikoinen tila ja sinne täytyy saada takaisin rauha. Viime vuonnakin oli sellaisia perinteisiä kerhoja, jotka eivät halunneet järjestää kilpailuja yhdestä ihmisestä johtuen. Kaikkeen tähän täytyy saada muutos ja kaikkien tulee puhaltaa yhteen hiileen, Kivelä kertoo.

Cross country oli vuosia todella suosittu laji ja siinä rikottiin jatkuvasti osallistujaennätyksiä. Nyt parin viime vuoden aikana osallistujamäärät ovat romahtaneet. Esimerkiksi Panssari CC keräsi viime vuonna viivalle noin 240 kuljettajaa ja edellisenä vuonna noin 185. Vuonna 2021 kilpailijoita oli 400 ja vuonna 2020 kilpailu jäi ajamatta koronan takia. Kun peilataan vielä pidemmälle historiaan, niin vuonna 2019 kilpailijoita oli noin 370, vuonna 2018 325 ja vuonna 2017 määrä oli 521. Vaikka kaikissa lajeissa osallistujamäärät ovat pudonneet, niin cross countryssa pudotus on todella merkittävä kun katsotaan näitä lukuja.

- Mielestäni minun tärkein tehtäväni on saada lajin kuljettajamäärät nousemaan. Se ei ole aina niin yksinkertaista, mutta tiedottaminen tulee olemaan merkittävässä roolissa. Nythän lajin omaa tiedotusta ei ole oikeastaan ollut ja siihen on panostettava, Kivelä jatkaa.

Kivelä on aloittanut jo uudessa roolissaan ja pyrkii parhaillaan kokoamaan uuden lajiryhmän, jonka kanssa työt alkavat.

Kommentit

Lähettänyt JARI VIHINEN : Ke, 02/14/2024 - 18:26

Moi!

Varmaan saat uutta positiivista potkua asiaan. Tiedät kyllä mistä puhut.

Onnea ja menestystä asian kanssa. Tsemiä!!!

Kieli
suomi