Pälvi-trial kerää mukaan suuren kuljettajajoukon

Jere Karjalainen haki tuntumaa kallioihin vielä tänään, ennen kauden ensimmäistä kesäkisaa.
Kuva
Jörgen Nylund
Kotimainen trialin ulkokausi polkaistaan käyntiin lauantaina Tervakoskella, jossa mukana nähdäänkin poikkeuksellisen runsas määrä kuljettajia.

Päijänteen ympäriajo on enduron puolella perinteinen kevään merkki, mutta trialissa todellinen kevään merkki on Pälvi-trial. Tänä vuonna kilpailu kerää mukaan poikkeuksellisen suuren kuljettajajoukon, kun peräti 60 kuljettajaa on ilmoittautunut mukaan kisaan. Vastaavaa määrää kuljettajia ei ole Pälvi-trialissa nähty ainakaan kymmeneen vuoteen, joten trialissa eletään ”uutta kevättä”.

- Tänä vuonna olemme luoneet uuden Suomi - Viro -maaottelusarjan nuorille kuljettajille. Mukana tässä sarjassa ovat TR3 - TR7 -luokkien kuljettajat ja Pälvi-trial on sarjan ensimmäinen osakilpailu. Sarjassa ajetaan yhteensä neljä kilpailua, joista kaksi Suomessa ja kaksi Virossa. Loppupisteisiin mukaan lasketaan kolmen kilpailun tulokset. Huomenna Tervakoskella on mukana 13 virolaista kuljettajaa, eli sarjan alku näyttää hyvältä niiltä osin, lajipäällikkö Jörgen Nylund kertoo.

Kilpailu käynnistyy ampumaradan (Ampumaradantie, Tervakoski) maastossa lauantaina kello 10.00. Päivän ajoaika kuljettajilla on tämän hetken tiedon mukaan yhteensä viisi tuntia ja sinä aikana kymmenen jakson mittainen reitti kierretään kolmeen kertaan. Kilpailun varikolla on kioskipalvelut ja aivan kioskin vieressä on myös kolme kilpailun jaksoista. Näin ollen yleisö pääsee seuraamaan kilpailua helposti.

Kilpailussa ovat mukana Suomen parhaat nuoret kuljettajat. Heidän lisäkseen TR1-luokassa on myös mukana Suomen huippuja, kun Jussi Haapanen, Samuel Jääskeläinen, Vilkku Selin ja Jere Karjalainen aloittavat ulkokautensa huomenna.

Alla kilpailun jaksokartta.