Nuorten perinteinen leiri alkoi maanantainta Raaseporissa

Yli kuusikymmentä ajajaa ottaa osaa leirille.
Kuva
Rane Pinkki
Kirkkonummelainen trial-moottoripyöräilyyn keskittynyt Mp-taito on jo vuosia järjestänyt nuorten trial-leirin. Maanantaina kerho polkaisi käyntiin uuden leirin huippuvalmentajien johdolla.

- On tärkeätä saada nuorille urheilijoille parasta lajin ohjausta. Tämä on meillä aina toteutunut, kun Suomen trial-moottoripyöräilyn kärki on ollut harjoitusten vetäjänä. Perjantaihin saakka Joa Hindrén, Ossi Jahn, Leevi Lindqvist, Henkka Vierimaa, Jussi Seppänen ja myös muut antavat parhaita neuvojaan tuleville tähdille, toteaa leirin vetäjä Jarno Seppänen.

Maanantaina iltapäivällä ryhmät jaettiin valmentajille ja tiukka harjoittelu alkoi. Viikon aikana mennään kaksi kertaa päivässä eri harjoituspaikoille: Tenholan soramontuille, Salon Kavilannummelle ja tietenkin Påminneen. Muussa ohjelmassa on lajiin liittyviä oheisharjoituksia sekä tietenkin myös iltauinnit.

Leirillä on jo pitkät perinteet ja myös hyvä yhteistyö virolaisten lajin harrastajien kanssa. Etenkin naapurimaan Tônis Ross on ollut aktiivisesti mukana. Leiri päättyy perjantaina.

Seuraava suomalainen trial-kilpailutapahtuma on elokuussa Nokialla. Ennen sitä myös Italiassa EM-sarjan viimeisessä osakilpailussa on mukana monta suomalaista nuorten- ja myös +40-luokan osakilpailuissa.