Enduron EM-sarja päätökseen

Sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan ensi viikonloppuna ja jälleen Suomesta on paljon kuskeja mukana eri luokissa.

Yli 120 kuskia starttaa enduron EM-sarjan päätöskisaan ensi viikonloppuna Slovakian Gelnicassa. Sarjassa kilpaillaan kahdeksassa eri luokassa, ja meiltä edustusta eniten on vetskujen, naisten ja junnujen luokissa. Minkään luokan mestaruuksia ei ole vielä ratkaistu, joten paljon jää panoksia tähän sarjan päätöskisaan.

Junnujen U20-luokassa kisaan starttaavat Hermanni Haljala ja Kosti Kirjavainen. Junior E2/E3-luokassa mukana on Eemil Helander. Mikael Miettinen on ilmoittautunut Senior E1 –luokkaan.

Vetskuissa meiltä mukana on viiden kuskin porukka, jossa ajavat Tero Koskinen, Mika Paavola, Juha Puotsaari, Janne Mukkala ja Pasi Lindroos.

Naisten luokan pisteitä lähtevät metsästämään Marita Nyqvist, Jenni Siekkinen ja Iina Turkki.

Kisan livetulospalvelu löytyy TÄSTÄ

Aikataulut ja linkit kisaan TÄSTÄ

Gelnican osakilpailun sivuille pääsee TÄSTÄ

Lisää uutisia

Lari Jukola halusi kokeilla vauhtiaan enduron MM-sarjassa jo pari vuotta sitten. Matkaan tuli mutkia mutta nyt nousu MM-sarjaan toteutuu.
Tänään Vierumäellä, Suomen Urheiluopistolla käynnistyi laaja valmennusohjelma moottoripyöräkuskeille.
Santtu Tiainen puolustaa MX1-luokan Suomen mestaruutta Yokon väreissä kaudella 2018.
VGN, Vierumäki, cross country
Viime toukokuussa heti ensi yrityksellä valtavan suosituksi noussut Vierumäki Grand National -kilpailu saa ensi vuonna Suomen päähän uuden järjestäjäkerhon.
Imatran Moottorikerho
Lauantaina tärähtää Imatran sisäradalla käyntiin kauden ensimmäinen halli cup -osakilpailu. Isoille pyörille ja kassareille on omat lähtönsä.