Karkkilan endurokisan ilmoittautumisaikaa jatkettu

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Lauantaina 6. helmikuuta ajettavan VII Karkkilan endurolenkin ilmoittautuminen päättyy alun perin sunnuntai-iltana. Liekö talvi yllättänyt harrastajat ja moni vahingossa unohtanut ilmoittautua kilpailuun, minkä takia ilmoittautumisaikaa on jatkettu perjantaihin 29. tammikuuta asti. Kunhan Kalkku ry:n nettisivut päivittyvät, on ilmoittautuminen siis edelleen mahdollista.
 
Kilpailussa ovat mukana kaikki A-, B- ja C-luokat sekä kaikki kolme veteraaniluokkaa.
 
Kilpailupaikkana toimii Karkkilan Mansikin motocrossradan ympäristö. Reitti on noin 15 kilometriä pitkä.
 
Karkkilasta kantautuneiden tietojen mukaan viime aikojen runsaat lumisateet ovat tehneet hyvää reitille. Nyt luvatut plusasteet pakkaavat lunta, ja tiistaina talkooväen suunta käy ajamaan kilpailureitin spooria viimeisen päälle kuntoon.
 
 
Viikko Karkkilan jälkeen, lauantaina 13. helmikuuta, ajetaan SE-Team Snow Enduro Mäntsälän ja Pornaisten alueella. Kyseisen kilpailun ilmoittautuminen päättyy lauantaina 6. helmikuta kello 23:59.