Parkkoset ratkaisivat trialin kaksi himmeintä SM-mitalia

Anton Parkkonen ajoi SM-hopealle tällä kaudella.
Kuva
Jani Hovi
Kirkkonummella nähtiin sunnuntaina veljesten välinen kamppailu trialin SM-hopeasta ja pronssista. Suomen mestaruus oli jo aiemmin ratkennut Niko Nurmiolle.

Niko Nurmio tyylitteli voittoon myös kauden viimeisessä kilpailussa. Nurmio keräsi 20 virhepistettä ja kun toiseksi sijoittunut Samuel Jääskeläinen nappasi 49 pistettä, oli Nurmion voitto varsin selvä. Jääskeläisen toinen sija ei kuitenkaan riittänyt nostamaan häntä SM-mitaleille.

Nurmion takana kahdesta muusta SM-mitalista käytiin veljesten välinen taistelu. Max ja Anton Parkkonen olivat tasapisteissä sarjan kakkosena ennen kauden päätöstä ja näin ollen pelin henki oli selvä, se kumpi kaksikosta olisi parempi Kirkkonummella, ottaisi SM-hopean. Ensimmäisen kierroksen kahdella ensimmäisellä jaksolla näytti siltä, että Max olisi tullut kisaan paremmin valmistautuneena ja johtikin veljeään jo kuudella pisteellä kahden jakson jälkeen. Sen jälkeen virheitä tuli molemmille ja kierroksen edetessä Anton paransi menoaan, johtaen veljeään viidellä pisteellä kierroksen päätteeksi. Sama tahti jatkui toisella kierroksella, jossa Anton keräsi 11 pistettä vähemmän kuin veljensä. Max taiteli viimeisen kierroksen paremmin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Anton Parkkonen oli kilpailun kolmas ja jätti veljensä yhdeksän pisteen päähän. Näin ollen Anton Parkkonen otti SM-hopean ja Max SM-pronssin.

Jääskeläinen oli sarjan neljäs ja kaksi viimeistä kilpailua ajamatta jättänyt Timo Myöhänen viides.

s