Koskinen väläytti Portugalissa

Kimi Koskinen (422) onnistui mahtavasti eilen EMX250-luokan ensimmäisen erän lähdössä.
Kuva
MXGP
Kimi Koskinen ajoi kauden parhaan EM-eränsä eilen Portugalissa ja kisan startti nosti nuorukaisen monien tietoisuuteen. Kasimir Hindersson oli sen sijaan vaikeuksissa.

Motocrossin EMX250- ja EMX125-luokkien sarjat jatkuivat viikonloppuna Portugalissa. Tällä kertaa kuljettajat saivat vastaansa myös sään, sillä sateet tekivät radasta todella haastavan. 

EMX250-luokassa suomalaisten värejä yllä piti Kimi Koskinen. Koskinen onnistui lauantaina sateessa ajetun ensimmäisen erän startissa mahtavasti ja ajoi ensimmäiseen kurviin toisena. Koskinen menetti erän alussa useampia sijoituksia ja oli ensimmäisen täyden kierroksen jälkeen kahdeksas. Ruutulipulla Koskinen oli lopulta 14. Tänään ajetun toisen erän startti ei onnistunut Koskiselta samaan tapaan ja East MX-kuljettaja olikin ensimmäisen täyden kierroksen jälkeen 29. Maalissa Koskinen oli 26.

Cas Valk voitti luokan molemmat erät viikonloppuna. Valerio Lata oli totaalin kakkonen ja Mathis Valin kolmas.

Hinderssonilla haasteita

EMX125-luokassa suomalaisista mukana oli Kasimir Hindersson. Hindersson oli ensimmäisen erän startin jälkeen sijan 15 tuntumassa ja tekikin alkuun hyvää nousua. Toisen kierroksen jälkeen Hindersson oli jo seitsemäntenä, mutta kolmannella kierroksella Hinderssonin pyörä sammui. Hindersson sai pyörän käyntiin, mutta käyntiongelmat jatkuivat muutaman kierroksen ajan, jonka jälkeen hän joutui keskeyttämään erän. Erän jälkeen selvisi, että Hindersson pyörän kaasuttimeen oli mennyt vettä aika-ajon jälkeisessä pesussa, eikä kaasutinta oltu puhdistettu sen jälkeen.

Tänään ajetun toisen erän alkukierroksilla Hindersson oli sijalla 10, mutta putosi viidennellä kierroksella sijalle 16 kaaduttuaan, lasien mentyä umpeen. Tämän jälkeen Hindersson heitti lasit pois ja kiven naamaansa, jonka jälkeen hän kaatui uudelleen.  Hindersson oli lopulta ruutulipulla 18. 

Kasimir Hindersson sai kiven naamaansa toisessa erässä.

Luokan totaalin voitto meni Gyan Doensenin nimiin, ennen Noel Zanouzia ja Salvador Pereziä.