Jääradan SM-avaus vaikeassa kelissä

Mikko Koskinen edellä, Vertti Takala toisena
Kuva
Sarita Niemelä
Seinäjoen Moottorikerho toimi jälleen avaajana pitkän jääradan mestaruussarjalle. Lukuisa talkooväki sai antaa melkoisen työpanoksen sääolosuhteiden tehdessä kilpailunjärjestämisestä haasteellista.

Kilpailun avasi Junior-luokka, jossa voiton otti selkeästi Ossi Rantala, Jimi Laitisen sekä Roni Niemelän ajaessa mukaan kärkikolmikkoon.

A250-luokassa voiton otti Vertti Takala, järjestävän kerhon Niclas Pöytälaakson kestäessä hienosti kotikentän paineet mestareiden välissä, Ville Töhösen sijoittuessa kolmanneksi. Veteraanien Suomen Cupin avauksessa kärkisijan otti Mikko Huttunen, Sami Kemppaisen ja Rauno Antikaisen ottaessa seuraavat palkintosijat. 125-luokassa kovinta vauhtia piti Ville Jauhiainen, joka ylitti maalilinjan ensimmäisenä vajaan kahden sekunnin turvin ennen Niki Tuulta, Erkki Silvastin ajaessa varmasti kolmanneksi.

Kovavauhtisimman A450-luokan aika-ajoissa Mikko Koskinen täräytti jälleen nopeimman kierrosajan ja hyvä päivä jatkui finaalin hienolla voitolla, ennen Vertti Takalaa ja kolmanneksi ajanutta Kari Vehniäistä. Kansallisessa B250-luokassa 13- vuotias Ossi Rantala viiletti suoran mitan erolla voittoon, Valtteri Koposen ja Juhö Mähösen seuratessa. Seinäjoella paluun tehneessä ATV-luokassa nopein oli Mika Aho, Janne Rantalan ahdistellessa 0.2 sekunnin päässä kakkoseksi ja Jani Väisäsen sijoittuessa kolmanneksi.

Kansallisessa B450-luokassa Seinäjoen Moottorikerhon Matti Salonen täydensi järjestävän kerhon menestyksekästä päivää nappaamalla selkeän voiton ennen Miika Latvalaa ja Valtteri Koposta.

Sprint250-lähdössä nuori Ossi Rantala ajoi päivän kolmannen voittonsa, Ville Jauhiaisen ja isänsä Janne Rantalan edellä. Neljän kierroksen Sprint450-lähdön voitti Kari Vehniäinen, Lasse Kurvisen sijoittuessa toiseksi ja Kasperi Koskisen ottaessa kolmossijan. Sunnuntaina Seinäjoen Kyrkösjärvellä ratkaistaan kerhojoukkueiden suomenmestaruus.

Teksti: Martti Mäki-Jouppila

Lisää uutisia

Lauantaina 2.3.2019 järjestettävä Kangasala-Enduro IV -kilpailu lähestyy.
Vuonna 2013 perustettu Mika Ahola rahasto on vuosittain valinnut edellisen kauden nopeimman juniorikuljettajan seuraavalle kaudelle stipendiaatiksi, jolle korvataan maksettuja osallistumismaksuja vastaan 1 000 €.
Jesse Viljakainen julkaisi hienon videon viikonloppuna Lehtimäen ja Nuuttilan legendaarisissa maastoissa ajetusta sarjakisasta.
Eilen ajetussa Perttulan Pöräyksessä aamun alkutahdit soitettiin C-luokkien tahtiin.
Perttulan Pöräyksessä kurvailtiin lämpimässä säässä. Ensimmäisessä galleriassa kuskeja U20, V40, A- ja B-luokista.