Enduron MM-sarjassa tiivis tahti

Teksti
Kuva
Future7media
Enduron MM-sarjassa edetään rivakkaa vauhtia. Vain viikko ensimmäisestä kisaviikonlopusta ehti kulua kun edessä on jo seuraava. Sekin ajetaan Portugalissa.

Enduron MM-sarjan toinen kisaviikonloppu ajetaan Portugalin Valpacosissa. Kilpailijoilla ei ollut tällä kertaa pitkää siirtymää, sillä edelliseltä kisapaikalta Valpacosiin on vain vajaa 100 kilometriä. Valpacos sijaitsee Portugalin koilliskulmassa ja se on kooltaan vielä aiempaa kisapaikkaa Fafea pienempi, asukkaita on noin 17 000. Myös kilpailijamäärä on aiempaa pienempi, sillä vain 93 kilpailijaa on ilmoittautunut mukaan. Suomalaisia on listalla viisi ja toivottavasti nyt kaikki pääsevät starttaamaan.

Kisa

Kilpailu sujuu tuttua kaavaa noudattaen. Perjantaina ajetaan supertesti, joka sijaitsee aivan varikon vieressä. Lauantaina ja sunnuntaina kierretään kolme kierrosta 50 km:n pituista reittiä, jossa on kolme maastokoetta kierroksella. 

- Perjantain supertestissä ei ole mitään ihmeellistä, se on tehty sellaiselle nurmikentälle. Siinä on muutama kivi, muutama tukki ja joitain pienempiä esteitä. Extremetesti on täysin sama kuin viime vuonna. Siellä on vähän kalliota, vähän kiviä ja vähän korkeuseroja. Ei mitään järkyttävän vaikeaa, vaan ihan ajettava. Endurotestillä on mittaa kuusi kilometriä. Se vaikuttaa ihan hyvältä, sellaista leveää, kovaa hiekkaa ja muutamassa kohdassa hiukan märkää. Lopussa on vähän kivistä. Ihan hyvä pätkä. Crossitesti on myös samassa paikassa kuin viime vuonna. Se on vähän vajaa kuuden kilometrin pituinen ja tosi vauhdikas. Siinä ajetaan paikallista crossirataa ja käydään vähän pyörimässä sellaista kovaa, leveää hietikkoa. Ainakin se näyttää tosi hyvältä, kertoi ruokapöydästä tavoitettu Juho Ahokas.

Suosikit

EnduroGP-luokassa kärkitaistelu vaikuttaisi olevan kahden kauppaa. Steve Holcombe ja Josep Garcia olivat sen verran vakuuttavia viikko sitten. Myös Andrea Verona ja Nathan Watson lukeutuvat podiumin tavoittelijoihin.

Enduro1-luokassa Holcombe ja Carcia jakavat kärkipaikan tasapistein ja ovat varmasti vaikeita voitettavia. Podiumille tähtäävät myös Jamie McCanney ja Zach Pichon. Suomalaismenestys on Hermanni Haljalan ja Roni Kytösen varassa ja toivoa sopii, että vauhti olisi nyt parempaa kuin viikko sitten.

Enduro2-luokassa kärkipaikan tasaavat puolestaan Andrea Verona ja Nathan Watson. Myös Samule Bernardini ja Mikael Persson ajoivat viikko sitten tasaisen kisan.

Enduro3-luokassa ei pidä unohtaa Brad Freemania, joka joutui keskeyttämään vatsavaivoihin viime sunnuntaina. Hamish Macdonald ja Matteo Cavallo kuitenkin yrittävät varmasti horjuttaa Freemania kärkipaikalta.

Juniorit

Juniorluokan kärjessä on vahva viisikko Axel Semb, Thibault Giraudon, Antoine Alix, Kevin Cristino ja Manolo Morettini. Tuon viisikon joukkoon tähyää myös Samuli Puhakainen, jolla ei ollut parhaat päivänsä viime viikonloppuna.

Youth-luokassa kisa on ainakin avausviikonlopun perusteella tasaisempaa kuin koskaan. Sarjan johdossa ovat tasapistein Alberto Elgari, Romain Dagna, Manuel Verzeroli, Maxime Clauzier sekä Clement Clauzier. Mukana on myös kaksi edellisessä kisassa epäonnista suomalaiskuljettajaa. Tiitus Enjala joutui keskeyttämään sunnuntaina tekniseen vikaan ja Juho Ahokas puolestaan sairastui ennen starttia, eikä pystynyt ajamaan koko viikonloppuna. Nyt molemmat ovat kuitenkin mukana ja täynnä menohaluja.

- Kyllä minä nyt pystyn ajamaan, olen jo terveenä. Nyt on kaikki kunnossa, ei tässä mitään ihmeellisempää. Tälle kaudelle minulla ei ole mitään tulostavoitetta. Yritän saada vain ehjän kauden ja kisoja alle, Ahokas suunnitteli.

Naisten luokassa sarjatulokas Rachel Gutish pitää kärkipaikkaa, toisena on Mireia Badia ja kolmantena Rosie Rowett. Voisi ainakin kuvitella, että kolmikosta joku nousee podiumille myös tulevana viikonloppuna.

Supertesti käynnistyy perjantaina kello 22.00 Suomen aikaa ja lauantaina sekä sunnuntaina ensimmäiset kilpailijat pääsevät liikkeelle kello 11.00 Suomen aikaa.