Supermoto

Supermoton SM-kausi starttasi sunnuntaina etelänaapurissa Virossa. Eero Madisson oli SM-arvoisen S1-luokan toinen ja lievänä ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Sami Salstola kolmas. Open-luokassa Suomen Tino Kapanen ylsi toiseksi.
SWM, supermoto
Supermoton EM-sarja korkattiin viikonloppuna Italian Ottobianossa. Suomen Mauno Hermunen taituroi kärjen tuntumassa molemmissa kilpailulähdöissä, mutta lähikontakti kanssakilpailijan kanssa heikensi miehen lopputulosta.
Supermoto, startti, lähtö
Kaudella 2018 pienen taantuman jälkeen ollaan supermotoa taas herättelemässä uuteen kukoistukseen.
Vuoden 2013 Supermoton maailmanmestari Mauno Hermunen tekee paluun supermoton kansainvälisille areenoille.
Supermoton SM-kausi saatiin päätökseen, kun kaksi viimeistä osakilpailua ajettiin viikonloppuna Oulussa.
Supermoto, startti, lähtö
Taistelu supermoton Suomen mestaruudesta saa huipennuksen 12. ja 13. elokuuta, kun molempina päivinä ajetaan viimeisistä SM-pisteistä supermoton sarjaa pystyssä pitäneen Hämeen Moottorikerhon järjestämänä.
Supermoton kauden kolmas SM-osakilpailu ajettiin eilen Virossa. S1-luokan ensimmäisen erän voitti Sami Salstola, mutta lopulta totaali meni kotiyleisön edessä toisen erän vieneelle Prants Palsille.
Supermoton kauden toinen SM-osakilpailu ajettiin sunnuntaina Imatralla, jossa nähtiin jälleen huikeita taisteluita.
Tampereen Kaanaa Centerissä ajettiin supermoton SM-kauden avaus, joka päättyi lopulta kovan taistelun jälkeen hallitsevan Suomen mestarin Patrick Palsin hyväksi.
Supermoton moninkertainen Suomen mestari Kalle Toronen on hakenut Viron leiriltä vauhtia tulevaan supermoton SM-kauteen.