Weckman toiseksi Trentinossa

Eilen holeshotin napannut Emil Weckman (#125) sai tänään heikomman startin, mutta upea nousu toi nuorukaiselle kuitenkin komean kakkossijan
Kuva
MXGP
Emil Weckman sijoittui toiseksi tänään Italian Trentinossa ajetussa EM-kisaviikonlopun toisessa kisaerässä.

Eilen uransa ensimmäisen EMX125-luokan voittonsa ajanut 16-vuotias suomalaislupaus oli hyvässä vauhdissa myös tänään. Weckmania nopeampi oli ainoastaan ensimmäisessä erässä toiseksi sijoittunut Italian Emilio Scuteri.

Viikonlopun vahva suoritus toi Weckmanille kokonaistuloksissa kakkossijan. Myös EM-sarjan pistetaulukossa nuorukainen on kahden kisaviikonlopun jälkeen EMX125-luokassa toisena.

Lisää uutisia

"Seven Deuce Deuce" eli virallisemmin supecrossissa yksityiskuljettajana kilpaileva Adam Enticknapin "My Bikes Too Lit" -biisiin kuvattiin musiikkivideo muutama viikko sitten Milestonen radalla. Katso valmis tuotos täältä.
cross country, Jämsä
Roni Kytönen ja Eemil Pohjola kävivät ennakko-odotusten mukaisesti tiukan kamppailun cross countryn SM-sarjan toisessa osakilpailussa Jämsässä lauantaina. Kotimaisemissaan ajaneen kaksikon taisto ratkesi Kytösen eduksi vasta viimeisellä kierroksella.
Videolla palataan Tornion SM-crossien helteisiin tunnelmiin.
KTM 2019 Offroad Days -koeajokiertue starttaa 14.8. Orimattilasta ja päättyy 19.9. Lievestuorelle.
motocross, Hyvinkää, MX2
Enduron MM-sarjassa kilpailevat Eemil Pohjola ja Roni Kytönen hakevat voittoa cross countryn SM-sarjan toisesta osakilpailusta, joka järjestetään kaksikon kotimaisemissa Jämsässä lauantaina.