"Tuntuu ihan hyvältä"

Kuva
Mauno Hermusen tiedotus
Vuoden 2013 Supermoton maailmanmestari Mauno Hermunen tekee paluun supermoton kansainvälisille areenoille.

Mauno Hermunen tulee kisaamaan alkavalla kaudella supermoton EM-sarjassa SWM-pyörällä. Hän on parhaillaan Italiassa harjoittelemassa uuden pyörän saloja.

Hermunen ei ole kahteen vuoteen ajanut supermotoa, joten suuria tulosodotteita kauden suhteen hänellä ei ole.

– Kyllä se äkkiseltään ihan hyvältä tuntuu, mutta aika outoa ajaa, kun ei ole hirveästi tullut vedettyä supermotoa, Hermunen naurahtaa.

Italialainen SWM-tehdastiimi otti Hermuseen yhteyttä jo viime vuoden puolella, ja suomalainen päätti lähteä vielä kokeilemaan, mihin vauhti riittää ulkomaan kamaralla.

– Kunhan nyt vaan lähden ajelemaan. Tosi vaikea sanoa, miten voisin pärjätä, kun ei yhtään tiedä miten kulkee.

Viime vuodet motocrossin SM-sarjassa kilpaillut Hermunen keskittyy tänä vuonna pelkästään supermotoon. Mies tulee todennäköisesti ajamaan tulevalla kaudella myös muutamia supermoton SM-osakilpailuja.

– Kaikkiin Suomen osakilpailuihin en ehdi osallistua, kun pitää ajaa myös Italian ja Ranskan mestaruussarjoissa.

SWM pohjautuu osaltaan Husqvarnan kauden 2010 kisapyörään, joka on Hermuselle entuudestaan erittäin tuttu työkalu, sillä hän kilpaili Husqvarnan tehdastiimissä, joka oli BMW:n omistuksessa kaudet 2009-2011. KTM:n ostettua Husqvarnan tuotemerkin oikeudet 2013, jäi Italian tehdas vaille käyttöä, joten vanhat työntekijät herättivät henkiin perinteisen enduro- ja trialpyörämerkin SWM:n. Pienelle merkille maailmanmestarin saaminen tiimiin on merkittävä tapa markkinoida pyörää.

– Maahantuojana tämä on meille hemmetin tärkeä juttu, iloitsee SWM:ää Suomessa edustavan MP-Racingin Sauli Penttilä.

– Me teimme Manun kanssa paljon yhteistyötä Husqvarnan aikaan ja hänen Husqvarna SM 125 -replicapyöräänsä myytiin Suomessa kausien 2010 ja 2011 aikana monta sataa. Kaupallisesta näkökulmasta hän on ollut meille paras kuski ikinä, varmasti myös ihan koko Suomen mittakaavassa.

Vuoden 2013 MM-kullan lisäksi Hermunen saavutti vuosina 2012 ja 2014 supermoton MM-hopeaa ja vuonna 2010 MM-pronssia.

Supermoton MM-sarjan päätyttyä viime vuoteen, siirtyvät lajin huiput nyt kisaamaan EM-sarjaan. Kuusi osakilpailua käsittävä EM-sarja alkaa Italian Ottobianosta 25. maaliskuuta ja päättyy syyskuun 9. päivä Italian Sestriereen.

EM-kalenteri

25.3. Italia, Ottabiano
27.5. Espanja, paikka vahvistamatta
10.6. Puola, Poznan
15.7. Kreikka, Thessaloniky
29.7. Andorra, Pas de la Casa
09.9. Italia, Sestriere