Taistelu jatkui Orivedellä

Vertti Takala (#95) ja Niki Tuuli (#39) kävivät kovaa taistelua A250-luokassa. Kuva: Juha Harju
ääradan SM-sarjan toinen osakilpailu kaasuteltiin viime sunnuntaina Orivedellä Hiedan satamassa. Kyseessä oli myös Oriveden Moottorikerhon 70-vuotisjuhlakilpailu.

Yleisöä oli saapunut paikalle hieno määrä ja myös kuljettajat kehuivat Oriveden Moottorikerhon kovaa uurastusta. Rata pysyi lämpöasteista huolimatta mainiossa ajokunnossa koko päivän ajan.

A 450 -luokassa voittoon ajoi viime vuoden tuplamestari Vertti Takala, joka pystyi kukistamaan avauskilpailussa ruutulippua ensimmäisenä heiluttaneen Mikko Koskisen. Voitot ovat nyt 1-1, ja mestaruudesta käydään varmasti hieno taistelu kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa. Orivedellä kolmanneksi ajoi avauskilpailun tapaan Kari Vehniäinen, joka on yhden välivuoden jälkeen osoittanut olevansa vielä varteenotettava ehdokas SM-sarjan kärkikahinoihin.

A 250 -luokan voiton nappasi Ville Töhönen ennen avauskilpailun ykköstä Vertti Takalaa. Luokan kolmanneksi ajoi Tatu Lauslehto. Mainitsemisen arvoisena voidaan myös pitää tulevalla kaudella Moto E-luokassa Ajo Motorsportin väreissä kilpailevan Niki Tuulin vauhtia, jonka kokemus jääratakilpailuista on erittäin vähäinen. Tuuli oli aivan palkintokorkesijoituksen kannassa ja ahdisteli välillä jopa Takalan kakkossijaa, mutta joutui lopulta taipumaan luokassa neljänneksi.

Junioreista voitanee nostaa esiin B250- ja Junior -luokissa urakoiva Ossi Rantala, jonka vauhti lähenee jopa A250-luokan kärkiaikoja. Nuorukainen ajoikin avauskilpailun tapaan ylivoimaisiin voittoihin molemmissa luokissaan.

Nuorten esiintuloa on kaivattu lajin parissa viime vuosina, ja tänä talvena sitä on moneltakin kantilta nähty.

Jääradan SM-sarja jatkuu tulevana sunnuntaina 3.3. Saarijärvellä.

Tulokset