Svärd kolmas SM-endurossa Petäjävedellä

Kuva
Kytönen Motorsport
Enduron SM-sarja jatkui Petäjävedellä ajetulla osakilpailulla. Kytönen Motorsportilta kilpailuun starttasi vain Hugo Svärd, kun Roni Kytönen kilpailee Orimattilassa motocrossin SM-sarjan päätös osakilpailussa.

Svärd aloitti päivän hieman verkkaisesti ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdeksäntenä. Tämän jälkeen Husqvarna-kuljettaja alkoi napsia sijoituksia ja kohosi tulosluettelossa pykälä pykälältä ylöspäin. Hyvän viimeisen kierroksen jälkeen Svärd nousi lopulta kolmanneksi. Samalla nuorukainen nousi SM-pistetaulukossa toiseksi, kun kautta on jäljellä enää kaksi kilpailua.

– Oli hieno kisa ja hienoja pätkiä. Itsellä oli ensimmäisellä kierroksella vähän haastavaa, kun ei ollut kävellyt pätkiä niin ei aina ihan nähnyt, että mihin kääntyy. Vauhti ei ollut silti tänään ihan sitä mitä pitäisi, mutta hyvä tulos lopulta. Osin kavereiden epäonnen vuoksi, Svärd kertoi päivän jälkeen.

Enduron SM-sarjan päätös tapahtuma ajetaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna Vantaalla. Seuraavaksi Kytönen Motorsport miehistö on tulessa huomenna Orimattilassa motocrossin SM-sarjan päätös osakilpailussa, missä Roni Kytönen ja Juuso Matikainen taistelevat molemmat SM-mitalista.

Teksti: Kytönen Motorsport

Lisää uutisia

KTM kutsuu uusien offroad-pyörien omistajat VIP-vieraina enduron joukkue SM-kilpailuun Vantaalle 29.9.2018
Sunnuntain yksittäinen kohokohta koettiin SM-kilpailun avauserässä, missä Sipoon Moottorikerhon vasta 15-vuotias Kimi Koskinen saapui ruutulipulle ensimmäisenä peitoten monta todella kovaa ja kokenutta SM-sarjojen kilpailijaa.
Sunnuntaina 10-15-vuotiaiden MXC-luokkien mestaruus meni Vantaalle, kun seuran ykkösmiehitys Sampo Rainio, Nico Stenberg ja Miika Jukarainen joukkueenjohtajanaan Tero Jukarainen oli pitelemätön.
Sipoossa ajettiin viikonloppuna myös lasten kerhojoukkueiden ja veteraanien joukkueiden kilpailu.
Orimattilan Moottorikerho lähti ennakkosuosikkina motocrossin kerhojoukkueiden Suomen mestaruuskilpailuun Sipooseen eivätkä Juuso Matikainen, Joni Tuominen ja Niko Koskela hermoilleet, vaan veivät mestaruuden. Sunnuntainen titteli oli seuralle ja kolmikol