Speedwayn SM-liigassa alkaa uusi ajanjakso

Speedwayn SM-liigan ilmoittautuminen on jälleen päättynyt, ja uutta kautta kohti lähdetään peräti yhdeksän joukkueen voimin.

Vuodesta 2010 asti käytössä ollut neljän joukkueen otteluformaatti on siirretty syrjään ja myös joukkueen kokoa on pienennetty neljästä ajajasta kolmeen. Yhdessä supistuneen ottelumäärän kanssa ovat joukkueet lähteneet rohkeasti mukaan uuteen tarjolla olleeseen sarjamuotoon, sillä edellisen kerran suomalaisessa speedwayn pääsarjassa on ollut enemmän joukkueita vuonna 1980.

Yhdeksän joukkueen ja 27 kuljettajan joukosta on jo helppo poimia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi Haapajärven Moottorikerho osallistuu speedwayn SM-liigaan ensimmäistä kertaa täysin omalla joukkueella, vaikka Kauniskankaalla on ollut speedwayrata jo 1990-luvun puolivälistä asti. Viime kesänä speedwayn SM-finaalissa neljän parhaan joukkoon sijoittuneet Vuolaksen veljekset Antti ja Niilo muodostaa Kojootit-joukkueen selkärangan.

Kauhajoen Moottorikerho puolestaan on ollut viimeksi mukana speedwayn SM-liigassa kaudella 2013 tehden nyt paluun. Joukkueessa ajaa Niklas Säyriö yhdessä kahden ulkomaalaisen kuljettajan kanssa. Tervetulleita satulaan palaajia ovat Porin Nopea Racingin Jooa Partanen ja Seinäjoen Kotkien Mika Loppi. Partanen piti viime kesänä taukoa ajotouhuista Lopin työskennellessä ulkomailla kaksi edellistä kautta. Seinäjoen Moottorikerhon Korppikotkat puolestaan edustaa kokemusta Esko Myllärin johdolla.

Pitkän tauon jälkeen SM-liigaan löytyi halukkuutta myös ulkomailta, kun Latvian Riikasta ilmoittautui joukkue mukaan. Riika on kahdesta Latvian speedway-kaupungista tuoreempi tuttavuus, siinä missä Daugavpils on kaikille lajista kiinnostuneille jo tuttu monivuotisena MM-tason kilpailujen järjestäjänä. Kuusankoskelta mukaan lähtee Mad-Croc Speedway keulakuvanaan Tero Aarnio ja ruotsalainen Peter Ljung. Henkilökohtaisessa MM-sarjassakin ajanut Ljung on kova vahvistus SM-liigassa, mutta uransa parhaan kauden viime kesänä ajanut Aarnio ei Suomen radoilla Ljungista varmasti juurikaan jää. Lahden veljekset Timo ja Teemu ovat joukkueessa myös suuressa roolissa, vaikka eivät kokoonpanoon ilmoittautumispaperissa näytäkään kuuluvan.

SPEEDWAYN SM-LIIGA 2019, JOUKKUEIDEN ILMOITETUT KOKOONPANOT

KOJOOTIT, HjMK: Antti Vuolas, Niilo Vuolas, Allan Angelstok ja jj. Juho Ruuska

AUSEKLIS TEAM, Latvia: Rudolfs Sprogis, Richards Ansviesulis, Krister Lumanis ja jj. Antoni Kusels

WASAMAT, PirMM: Henri Ahlbom, Max Koivula, Jarno Kokkonen ja jj Petteri Koivunen ja Matias Rantala

PORIN NOPEA RACING, PMK: Jooa Partanen, Marko Suojanen, Jere Lehtonen ja jj. Ville Setälä

MAD-CROC SPEEDWAY, KMMK: Peter Ljung SE, Tero Aarnio, Niko Siltaniemi ja jj Jorma Mäkikunnas

KOTKAT, SeMK: Mika Loppi, Viljam Lappi, Pessi Sillanpää ja jj Mauri Palmi

KORPPIKOTKAT, SeMK: Esko Mylläri, Seppo Pitkämäki, Juha Salo.

SAND BLOWERS, HyMK: Timi Salonen, Toni Hyyryläinen, Janne Ruismäki ja jj Ekku Salonen

RTC-RACING, KauhjMK: Lasse Fredriksen NO, Rasmus Broberg SE, Niklas Säyriö ja jj Timo Kujanpää

Speedwayn SM-liigan kilpailukalenteri julkaistaan ensi helmikuussa. Kotimaisista SM-finaaleista osa on vielä ilman päivämäärää, mutta jääspeedwayn SM-finaali on jo selvillä ja se ajetaan lauantaina 23. päivä helmikuuta Kauhajoella. Samalla radalla ajetaan jääspeedwayn henkilökohtainen MM-karsinta jo tammikuun 12. päivä.

 

Teksti: Petteri Pohjola, Speedwaysanomat