Silander toiveikas pikaisen paluun suhteen

Teksti
motocross, Hyvinkää, MX2 Emil Silander johti SM-sarjaa avauksen jälkeen.
Kuva
Marko Vihriä
Motocrossin MX2-luokan SM-sarjaa ennen sunnuntaita johtanut Emil Silander kaatui rajusti toisessa erässä. Espoon Moottorikerhon kuljettaja pääsi illalla pois sairaalasta, ja on kivuista huolimatta toiveikas nopean paluun suhteen.

Silander taisteli Siilinjärvellä toisen erän kakkossijasta, kunnes hän kaatui vauhdilla suoralla ratavarikon kohdalla. Silander oli jo aiemmilla kierroksilla huomannut pattien välisen reiän ja kaatumishetkelläkin hän keuli sen yli, mutta etupää osui silti yllättäen johonkin. Silander lensi rajusti pyöränsä tangon yli ja jäi maahan makaamaan.

Silander sai ensiapua radalla vielä jonkin aikaa erän päättymisen jälkeen, ja matka jatkui ambulanssikyydillä sairaalaan Kuopioon. Sieltä hän pääsi tutkimusten jälkeen kotimatkalle illalla yhdentoista aikoihin.

- Taju ei lähtenyt, mutta lonkkaan sattui aivan mielettömästi. Myös muualla kropassa oli ja on kipuja, Silander kertoo.

- Lonkka on edelleen kipeä, mutta mitään varsinaisia vammoja ei löytynyt. Menen vielä tänään [maanantai[ illemmalla yksityislääkärille tutkimuksiin. Olkapää ja rintalasta ovat myös arkoina.

Silanderin päivä oli kaiken kaikkiaan haastava, vaikka hän olikin tyytyväinen kolmossijaansa B-ryhmän aika-ajossa Miro Sihvosen ja Aleksi Kurvisen perässä.

Ensimmäisessä erässä Silander jäi jo alkutaipaleella jumiin Matias Latvalan pyörään alamäen jälkeisessä tiukassa mutkassa, mikä verotti sijoituksia. Maalissa hän oli yhdeksäs.

- Aika-ajon sijoitukseni oli hyvä, mutta ajaminen ei ollut ”omaa tekemistä”. Muutenkaan en päässyt päivän aikana sinuiksi radan kanssa.

Silander putosi sarjassa neljänneksi tasapisteisiin vitospaikan Matias Vesterisen kanssa. Aleksi Kurvinen nousi kakkospaikalta kärkeen. Santeri Kinnunen on toisena ja Toni Koskinen kolmantena.