Sanna Kärkkäinen EM-avauksessa

Teksti
KTM-kuljettaja Sanna Kärkkäinen on parhaillaan Italian Fabrianossa, jossa ajetaan enduron EM-sarjan ensimmäinen osakilpailu.

Tänä vuonna naisille ei ole kokonaista sarjaa MM-tasolla, jonka takia Kärkkäinen joutui hieman pohtimaan tavoitteitaan uusiksi. Tarkoituksena hänellä on ajaa koko EM-sarja sekä naisille järjestettävä yksi World Cup-kilpailu lokakuussa Saksassa.

Viimeiset kolme viikkoa Kärkkäinen on ollut valmistautumassa kauteen Espanjassa ja Italiassa.

- Olen saanut todella paljon hyvää ja monipuolista treeniä alle viimeisen kahden viikon aikana. Olimme treenaamassa Gironan seudulla viikon ajan ja toisen viikon vietimme Perugian suunnalla Italiassa. Perugiasta siirryimme tämän viikon tiistaina kilpailupaikkakunnalle Fabrianoon ja aloitimme jo tuolloin illalla pätkiintutustumisen.

Kilpailu on tuttuun tapaan kaksipäiväinen ja reitti on noin 58 kilometriä pitkä sisältäen kolme pätkää. Crossitesti kiemurtelee vinolla rinnepellolla. Endurotesti lähtee tienpohjalta ja lähtee nousemaan koko ajan ylöspäin sisältäen hieman kivikkoa ja lipsakan oloisia savirännejä.  Extremetesti, jota voisi kutsua ennemmin crossitestiksi, on hyvin simppeli sisältäen pari pientä kivikkoa ja tukkia.

- Pätkistä olen mielissäni. Kaikki ovat hyvin tyypillisiä täällä Italiassa ja jokaisella pätkällä on omat haasteensa ja tekniset paikkansa.

- Kokonaisfiilis kisaan on erittäin hyvä. Olen luottavainen omaan ajamiseeni, sillä treenit ovat sujuneet nousujohteisesti. Nyt enää hyvää ruokaa ja kunnon unet alle ja huomenna pääsee vihdoin pyörän päälle antamaan kaikkensa!

Linkit molempien päivien livetuloksiin löytyy http://enduro-europa.com/lifetiming.html