Porissa junnuille kahden päivän kisat

Teksti
Kuva
Sami Salonen
Motocrossin MX-liigakausi ja naisten Suomen Cup starttaavat Porissa toukokuun alussa. MXC-luokkalaiset voivat ajaa kisaa kahtena päivänä. Ilmoittautuminen on avattu liiton Motti-palvelussa.

Porin Moottorikerhon isännöimässä kilpailussa avataan MX-liigakausi 2018 lauantaina 5. toukokuuta MX65- ja MXC/B-luokissa. MXC/A-luokitellut kuljettajat saavat ajaa MXC/B-luokan kilpailussa, mutta heille ei jaeta MX-liigapisteitä. MXC/B:n ja MXC/A:n tulokset lasketaan erikseen. Lauantaina korkataan myös naisten MXD-luokan Suomen Cup.

Sunnuntaina 6. toukokuuta on MX-liigan merkeissä vuorossa MXH-, MX125- ja MXB-luokkien ensimmäinen osakilpailu.

Sunnuntaina kilpaillaan myös ilman MX-liigapisteitä, kansallisessa MXC-luokassa (MXC/B + MXCA). Näin ollen MXC-luokkalaiset voivat kilpailla Porissa kahtena päivänä. Lisäksi MXC-luokissa jaetaan palkinnot kahden päivän yhteistulosten perusteella.

Porin Yyterin moottorirata sijaitsee osoitteessa Vauhtimontuntie 1, Pori.

Ilmoittautuminen vaatii rekisteröitymisen Mottiin

Ilmoittautuminen Porin-kilpailuun tapahtuu Suomen Moottoriliiton uuden Motti-palvelun kautta ja päättyy 29. huhtikuuta kello 23:59.

Kuljettajien on syytä huomioida se, että ilmoittautuminen onnistuu vain silloin, kun on rekisteröitynyt Motti-palveluun. Se puolestaan edellyttää muun muassa edustamansa jäsenseuran jäsenmaksun suorittamista. Lisäksi seuran pitää olla niin sanotusti rekisteröinyt jäsenensä Motti-palveluun.

Lauantain kaikkien luokkien ja sunnuntain MXC:n ilmoittautumismaksu on 50 euroa. Sunnuntain MX-liigaluokkien ilmoittautumismaksu on 60 euroa. Ajanoton transponderin vuokrahinta on 15 euroa.

Huvittelemaan edullisemmin

Porin Moottorikerho on tehnyt MX-liigaan liittyen yhteistyösopimuksen paikallisen Seikkailupuisto Huikeen kanssa, minkä ansiosta kilpailussa ajavat kuljettajat pääsevät ajajalisenssiään näyttämällä huvittelemaan aktiviteettipuistoon edullisemmin viikonlopun aikana.

Seikkailupuisto Huikee sijaitsee alle parin kilometrin päässä motocrossradalta (Hiekkarannantie 189, Pori):

seikkailupuistohuikee.fi

Lisätietoja asiasta saa kilpailunjärjestäjältä.

www.porinmoottorikerho.fi

Rata avoinna

Porin motocrossrata on jo avoinna harjoittelulle, tosin lunta, jäätä ja vettä löytyy vielä. Porissa kuitenkin pyritään samaan rata mahdollisimman pian kesärenkailla ajettavaan kuntoon. Rata tulee olemaan avoinna MX-liigakilpailua edeltävään viikonloppuun saakka, eli rata on suljettu vasta MX-liigaviikolla.