Panssari CC -kilpailun ilmoittautumisaikaa jatkettu

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Panssari CC -kilpailun ilmoittautumisaikaa on jatkettu tiistai-iltaan asti.

Cross countryn kesäkauden avaavan Panssari CC -kilpailun alkuperäinen ilmoittautumisaika olisi päättynyt perjantai-iltana 6. huhtikuuta, mutta kilpailun järjestäjät Kangasalan Moottorikerho ja ISDE Tuki ryhmä ovat päättäneet jatkaa ilmoittautumisaikaa tiistaihin 10. huhtikuuta kello 20:00 saakka.

Syynä ilmoittautumisajan jatkolle on se, että vasta torstaina julkaistiin päätös, jonka mukaan kilpailussa saa käyttää kesärenkaiden lisäksi nastarenkaita. Järjestäjät haluavat näin antaa kuljettajille enemmän aikaa tehdä lopullisen päätöksensä kilpailuun osallistumisesta.

Ilmoittautuminen tapahtuu Kalkku ry:n netissä.

Hattulan Parolannummella ajettavassa Panssari CC -kilpailussa käynnistetään SM- ja Suomen Cup -sarjat (A, naiset, U20, V40, V50) sekä ajetaan kansalliset lähdöt luokissa nuoret, V60, classic, B, V50 ja harraste.

Kilpailun tuotto ohjataan Suomen enduromaajoukkueille.