Numeropohjat sääntöjen mukaisiksi Jämsään

Teksti
Numero, numerokilpi, Marko Vihriä Toimittaja ei pääsisi näillä pohjilla luokituksensa mukaiseen B-luokkaan.
Kuva
Marko Vihriä
Sosiaalisessa mediassa on virinnyt tuttu keskustelunaihe pyörien numeropohjien väreistä ja niihin liittyvien sääntöjen noudattamista. Jämsän Seudun Moottorikerhosta muistutetaan, että Jämsän cross country -kilpailussa mennään sääntöjen mukaan.

- Kyllä, meidän kisassa mennään sääntöjen mukaan. Numeropohjien ja numeroiden värit pitää olla luokan sääntöjen mukaiset, Seppo Savo Jämsän Seudun Moottorikerhosta (JSMK) muistuttaa.

Savo myös painottaa siitä, että kuljettajilla itsellään on vastuu noudattaa sääntöjä. Kilpailun järjestäjät luonnollisesti tarkkailevat sääntöjen noudattamista, mutta rikkeiden ja virheiden kyttääminen ei ole pääasiallinen lähtökohta, vaan onnistuneen ja tasapuolisen kilpailun järjestäminen.

On kuitenkin myös niin, että jos esimerkiksi katsastuksesta pääsee läpi nyt tässä tapauksessa väärän värisillä numeropohjilla, voi kuljettajan kilpailuun pääsy tulla silti estetyksi, hänen tuloksensa tulla hylätyksi tai kuljettajalle langettaa muu rangaistus siinä vaiheessa, kun rike huomataan.

- Ei ole iso rahallinen panostus eikä vaivanakaan suuri tehdä oikean väriset numeropohjat. Niidenhän ei tarvitse edes olla juuri numeroa suurempia, kunhan kokonaisuus on selkeä. Cross countryssa ei myöskään tarkisteta numeron fonttia kuten endurossa. Riittää kunhan numero on selkeä.

- Nämä ovat yksinkertaisia ja selkeitä asioita. Ja turhia purnauksen aiheita. Ei ole mitään syytä, miksi numeropohjat ja numerot eivät olisi säännönmukaisia.

Vastaavasti muistakin sääntörikkomuksista voi tulla seuraamuksia kilpailun / kilpailupäivän aikana.

Kilpailunjärjestäjien on esimerkiksi ”mahdoton” tarkistaa kaikkien kuljettajien luokitukset, että he varmasti ajavat oikeassa luokassa. Silti rikkomusten tullessa esiin, on niistä mahdollista rangaista.

Jos esimerkiksi kuski on ajanut enduroa B-luokassa, ei hänen paikkansa ole cross countryssa harraste-luokassa.

Cross countryn SM-sarjan kolmas osakilpailu oheisluokkineen järjestetään Jämsässä lauantaina 19. elokuuta.

064.3.2 Kilpailunumerot ja numerokilvet

Järjestäjä antaa kilpailukohtaiset numerot kaikille kilpailuun hyväksytyille kilpailijoille.

Numerolaattojen värit ovat seuraavat:

- A-luokka keltainen pohja, mustat numerot
- U20 vihreä pohja, valkoiset numerot
- Nuoret valkoinen pohja, vihreät numerot
- Harrastelija valkoinen pohja, mustat numerot
- SV keltainen pohja, mustat numerot
- ATV valkoinen pohja, mustat numerot
- Naiset lila pohja, valkoiset numerot
- B-luokka musta pohja, valkoiset numerot
- V40 sininen pohja, valkoiset numerot
- V50 punainen pohja valkoiset numerot
- V60 valkoinen pohja punaiset numerot
(classic classic-motocrossin mukaisesti)

Cross country -lajisäännöt (Suomen Moottoriliitto ry)