Mad-Croc Speedway SM-liigaan 2019

Teksti
Kuva
Matias Hirsimäki
Kuusankosken Moottorimieskerhon (KMMK) joukkue palaa speedwayn SM-liigaan kilpailukaudelle 2019.

Joukkueen nimi on Mad-Croc Speedway ja sen ainoana tavoitteena on Suomen mestaruuden voittaminen. Joukkueeseen on panostettu enemmän kuin koskaan aiemmin ja joukkue koostuu Suomen parhaista kuljettajista. Kotimaisten huippukuskien lisäksi ulkomaalaisvahvistuksena joukkueessa ajaa Speedwayn Grand Prix-sarjastakin tuttu ruotsalainen Peter Ljung. Suomen SM-liigassa ei ole aiemmin nähty ulkolaista koko GP-sarjan ajanutta kuljettajaa, mutta tulevalla kaudella se tapahtuu Kouvolan joukkueessa.

Speedwayllä on vahva historia Kouvolassa. KMMK:n joukkue on ajanut speedwayn SM-liigaa vuosina 2000-2009, 2011-2012 ja viimeksi kaudella 2014. Kouvolalaiset tähtikuljettajat ovat siitä lähtien ulkomaan kiireidensä ohessa esiintyneet SM-liigassa muissa joukkueissa. Kaudella 2019 ympyrä sulkeutuu ja niin Timo Lahti, Tero Aarnio kuin Teemu Lahtikin saadaan takaisin kasvattajaseuran kotiradalle Kymin Kentälle. Joukkueen kotimaisen miehistön täydentää Haapajärven Niko Siltaniemi. Lahden veljekset ovat myös vahvasti joukkueen taustajoukoissa mukana ja Timo Lahti näytteli suurinta roolia joukkueen perustamisen takana.

”Kouvolasta löytyy omalta kylältä Suomen parhaita kuskeja, mutta porukka on hajaantunut eri joukkueisiin, kun kotikylän joukkuetta ei ole ollut. SM-liiga uudistui kaudelle 2019 siten, että joukkueessa ajaa nyt vain 3 kuljettajaa neljän sijasta ja kisoja on runkosarjassa vain 5 ja siihen päälle liigafinaali runkosarjan voittajan kotiradalla. Liigafinaalin voittaja voittaa Suomen mestaruuden. Kun tiedot säännöistä tulivat, soiteltiin siinä muutamia puheluita ja saatiin niin positiivinen vastaus kouvolalaiselta yrityskentältä, että päätös oli lopulta helppo ilmoittaa joukkue mukaan sarjaan. Toki työtä on paljon tehtävänä, mutta saimme varmuuden, että tämä homma saadaan hoidettua ja meillä on tosi motivoitunut porukka auttamassa. Olen tosi iloinen, että saatiin vanha pappa ”Petekin” (Peter Ljung) mukaan joukkueeseen. Me on ajettu yhdessä useissa joukkueissa ja viihdytty hyvin kimpassa maailmalla. Kun soitin ja kysyin asiasta, niin se oli oikeastaan sillä sovittu. Täytyy vaan toivoa, että Suomen kisapäivät sopivat Peten kalenteriin.”

Mad-Croc Speedwayn uusi konsepti – kuskeilla mahdollisuus ajaa Mad-Croc Lahti Racingin kalustolla

Speedwayssa kaikki kilpakalusto on yleensä omaa ja jokainen kuljettaja hankkii itse omat kilpamoottoripyörät ja muut tarvikkeet. 26-vuotias Timo Lahti on speedwayn viisinkertainen Suomenmestari ja ammattilaiskuski, joka kiertää kesäisin Euroopan liigoissa 3-5 kisaa viikossa. Lahti on käynyt viime vuosina Suomessa ajamassa kaikissa mahdollisissa väleissä ja tällöin ainoa järkevä vaihtoehto on ollut pitää Suomessa muutama kisapyörä, joilla myös veli Teemu on kilpaillut. Nyt sama toimintatapa otetaan käyttöön koko joukkueen laajuudessa.

”Kasaamme 4 huipputason pyörää joukkueelle ja ne ovat jokaisen kuskin käytettävissä kaikissa kisoissa. Tämä helpottaa erityisesti kuskien elämää, kun pyörät tulevat valmiina kisapaikalle pestynä ja huollettuna. Yleensä kaikilla kuskeilla on varikolla kotimaassakin 2 pyörää, mutta me on Teemun kanssa ajettu yhdellä pyörällä mieheen jo monta vuotta. Yhtään erää ei ole jäänyt ajamatta sen takia, ettei olisi ollut pyörää valmiina. Kun pyörät huolletaan, niin ne toimivat. Toki nyt kun joukkueessa kuskeja on 3, niin yksi varapyörä voi olla jo ihan hyvä olla. Mekaanikkopuolella saadaan toivottavasti tulevalle kesälle apuja tai sitten isällämme Juhalla on aika paljon pestävää ja huollettavaa.” Timo Lahti naurahtaa.

Speedwayn SM-liigan kilpailukalenteri ja osallistuvat joukkueet vahvistetaan alkuvuoden aikana, jolloin vahvistuu myös Mad-Croc Speedwayn kotiottelun päivämäärä. Kotikisa ajetaan Kymin Kentällä Kouvolassa.

Kuva
Teemu Lahti