Maailmanmestarit lauantaina Kauhajoella

Teksti
Kuva
Tomi Nevanperä
Toinen jääspeedwayn kahdesta karsinnasta lajin henkilökohtaiseen MM-sarjaan ajetaan ensi lauantaina Kauhajoen Suupohjassa.

Suomalaisista viivalle asettuvat Christer Biskop numerolla kuusi ja Matti Isoaho numerolla 14. Edessä on kovatasoiset 20 alkuerää, joissa heillä molemmilla on viidesti mahdollisuus kerätä pisteitä jatkopaikkaan oikeuttava määrä. Jatkopaikkoja on tarjolla ainoastaan kuusi kaikki haluavat tietysti mukaan MM-sarjaan. Euroopan huipuista mukana Kauhajoella ovat lauantaina muun muassa Ove Ledström ja Stefan Svensson Ruotsista, jotka molemmat ajoivat viime kaudella lajin henkilökohtaista MM-sarjaa.

Varsinaisen nähtävyyden lauantaina muodostavat kuitenkin venäläiset Danil Ivanov ja Dmitri Khomitsevich. Ivanov on vuosien 2013 ja 2014 henkilökohtainen maailmanmestari ja voitti viime viikonloppuna Venäjän henkilökohtaisen mestaruuden. Suomessa hänet on nähty myös kerran aiemmin, kun hän ajoi voittoon Ylitorniolla vuoden 2017 MM-karsinnassa. Khomitsevichin henkilökohtainen maailmanmestaruus on puolestaan vuodelta 2016, eikä häntä ole aiemmin Suomessa nähty jääspeedwayradoilla kilpailemassa. Kaksikko oli viime kauden MM-sarjassa molemmat palkintopallilla, kun Ivanov otti MM-hopeaa ja Khomitsevich pronssia.

MM-karsinnan järjestelyissä mukana oleva Timo Kujanpää Kauhajoen Moottorikerhosta vakuutti keskiviikkona radalta vesiauton ratista, että kaikki alkaa olla kunnossa MM-karsintaa ajatellen: ”Olosuhteet ovat lauantaina kilpailun läpiviemiselle kunnossa, eikä perjantain suojasään uhkakaan haittaa. Toivottavasti ihmiset lähtevät sankoin joukoin mukaan katsomaan kilpailua, joka on kaikille mukana oleville kuljettajille kauden tähän astisista starteista tärkein.”

Liput kilpailuun maksavat 20 euroa, alle 12-vuotiaat pääsevät mukaan ilmaiseksi.

 

JÄÄSPEEDWAYN HENKILÖKOHTAINEN MM-KARSINTA 2

KAUHAJOKI 12.1.2019. (Kilpailun ensimmäinen erä klo 12.00)

1) Charly Ebner AT, 2) Max Niedermeier DE, 3) Danil Ivanov RU, 4) Jimmy Tuinstra NL, 5) Vladimir Cheblokov KZ, 6) Christer Biskop FI, 7) Tobias Busch DE, 8) Martin Behal CZ, 9) Ove Ledström SE, 10) Jasper Iwema NL, 11) Jan Pecina CZ, 12) Stefan Svensson SE, 13) Stefan Pletschacher DE, 14) Matti Isoaho FI, 15) Josef Kreutzberger AT, 16) Dmitri Khomitsevich RU, 17) Jussi Nyrönen FI, 18) Tomi Kirilov FI.