Kytönen ensimmäisen päivän voittoon

Kuva
Sami Salonen
Enduron SM-sarjan kauden huipennus ajettiin tänä viikonloppuna Vantaalla. Lauantaina Vantaalla on kilpailtu kauden toiseksi viimeinen osakilpailu sekä joukkue SM kilpailu

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi Vantaalla E1-luokan voittoon sekä voitti joukkue Suomen mestaruuden Jämsän seudun moottorikerhon joukkueessa yhdessä Mika Tammisen ja Eemil Pohjolan kanssa. Hugo Svärd ajoi E1-luokassa tiukan taistelun jälkeen neljänneksi, kun Vantaalle paluun tehnyt Antti Hellsten oli kolmas.

– Hyvä päivä. Aamulla ensimmäisellä pätkällä kaaduin ja satutin vähän peukaloa, mutta kun sain vähän buranaa niin helpotti ja loppupäivä tulikin hyvin, tuore enduron joukkue Suomen mestari Roni Kytönen kertoi.

– Alussa meni ihan hyvin ja oli hyvää vääntöä Hellstenin kanssa, mutta sitten kahdella viimeisellä pätkällä loppui energiat enkä jaksanut enää puristaa kunnolla, tiukasti SM-hopeassa kiinni oleva Svärd kertasi.

Enduron kerhojoukkueiden Suomen mestaruuden vei lauantaina ylivoimaisesti Jämsän Seudun Moottorikerho, jonka tiimiin kuuluivat Roni Kytönen, Eemil Pohjola ja Mika Tamminen. Toiseksi sijoittui Vantaan Moottorikerhon joukkue ja kolmanneksi Sipoon Moottorikerho.

Eemil Pohjola
Mika Tamminen