Kytönen EM-osakilpailun voittoon Ruotsissa

Kytönen Motorsportin kuljettaja Roni Kytönen ajoi voittoon juuri päättyneessä enduron EM-sarjan osakilpailussa Ruotsissa.

Kytönen aloitti vahvasti kilpailun ollen eilen perjantaina ajetulla prologilla toiseksi nopein vain 0,3 sekuntia Ruotsin Marcus Adielssonia hitaampana. Tänään lauantaina Kytönen kävi kovaa sekunti taistelua Ranskan Nathan Bererdin kanssa ja kaksikon ero ennen viimeistä kierrosta oli vain 0,06 sekuntia. Kytösen vauhti viimeisellä kierroksella oli kuitenkin liikaa Bererdille ja jämsäläinen vei voiton lopulta 16 sekunnin turvin. Kaksikon vauhdista kertoo omaa kieltään myös se, että Kytönen oli yleiskilpailun toinen ja Bererd neljäs

– Hyvä ja kohtuullisen virheetön päivä. Reitti kului aika paljon ja tuntui sopivan minulle paremmin, mitä pahemmaksi meni. Uran eka kansainvälinen päivä voitto ja yleiskilpailussakin vielä toinen niin ihan tyytyväinen olen, Kytönen kertoi.

Huomenna sunnuntaina Ruotsissa kilpailut jatkuvat Suomen aikaan kello 10.00.