Kullas pesi muut Tampereella

Teksti
Harri Kullas vei Tampereen supercrossin perjantain.
Kuva
Marko Vihriä
Harri Kullas voitti myös Tampereen supercrossin perjantain toisen finaalin tyylipuhtaasti. Pienen tahran hän itse löysi lähes pelkästään voitokkaasta päivästään. Myös Jere Haavisto villitsi yleisöä.

Kullas voitti kummatkin alkueränsä ja kummatkin finaalit napaten näin päivän selkeän ykköskuljettajan viitan harteilleen. Kullas käytännössä hallitsi kaikkia vetoja suvereenisti, vaikka jälkimmäisessä finaalissa hän ajoikin aivan alkuhetket kakkosena.

Pieni lipsahdus Kullakselle tuli mies-vastaan-mies-kisan finaalissa, missä jenkki Alex Ray oli kaksikosta parempi. Kullas käväisi johdossakin, mutta pieni virhe maksoi liikaa kahden kierroksen rykäisyssä.

- Hyvä kisa se ”head-to-head” oli. Ensimmäisellä kierroksella ohittelimme toisiamme. Toisella hyppäsin yhden hypyn hieman ylipitkäksi ja siihen perään tuli virhe. Alex ajoi ohi ja osuin melkein häneen. Hän voitti, mutta onneksi varsinaisten kisojen finaalivoitot tulivat minulle, Kullas iloitsi.

Päivän yhteistulosten kakkonen oli espanjalainen Joan Cros vitos- ja kakkossijoilla. Kolmas oli portugalilainen Hugo Basaula nelos- ja kolmossijoillaan.

Kakkos- ja vitossijat kirjannut Ray jäi totaalissa neljänneksi. Hän ei sen isompaa meteliä pitänyt siitä, että Basaula ohitti hänet heiluvan keltaisen lipun alueella, mutta selkeästi asia oli miehen mielessä kakkosfinaalin tauottua. Ray ei hypännyt rytmisuoralla lainkaan, kun Basaula veteli heiluvasta keltaisesta huolimatta normaalilla hyppyrytmillä ohi. Hetkeä myöhemmin Ray vielä stumppasi pyöränsä kertaalleen.

Kaksi muutakin suomalaista olivat pirteä ilmestys päivään. Jere Haavisto ja Juuso Matikainen tuntuivat olevan aivan oikeassa kilpailussa näyttämässä osaamistaan.

Haavisto oli yhteistulosten kuudes, mutta palkintokorokepaikkaakin tarjottiin. Haavisto oli huono starteissa, mutta kenties koko joukon räväkin alkurynnistyksissään - mitä nyt Kullas meni kaikilta menojaan. Harmittavasti Haavisto kaatui ensimmäisessä finaalissa usean kuljettajan ryppäässä, missä hän oli tekemässä loistavaa tulosta.

Matikainen ajoi alkuerissään kolmanneksi, mutta finaaleissa oli tuskaisempaa. Avausfinaalin kaatuminen vei kuitenkin joukon hännille ja toisessa finaalissa yhdeksäspaikka oli nyt parasta mahdollista.

Lauantaina jatketaan

Tampereen kansainvälinen supercross jatkuu lauantaina samalla kaavalla kuin perjantaina Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, tosin aikataululta hieman aiemmin.

OffroadExpo-näyttelyn ovet aukeavat kello 12:00 ja supercrossrata-areenan kello 13:30. Perjantainakin ihastuttaneet 50- ja 65-kuutioiskuljettajat tutustuvat rataan kello 13:40, minkä jälkeen kello 14:00 alkavat supercrosstreenit.

Avajaiset ovat kello 16:30 ja illan viimeinen finaali kello 20:00.

Kaikki tulokset

Aikataulu

Jere Haavisto oli erinomaisessa vauhdissa perjantaina.
Kuva
Marko Vihriä