Kärkkäinen voittoon Romaniassa

Enduron EM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Romanian Bacaussa. Toinen kisapäivä sujui Sanna Kärkkäiseltä voitokkaasti ja hän jatkaa sarjapisteissä ykkösenä.

Kilpailussa ajettiin crossitesti ja endurotesti ja siirtymät ajettiin kokonaan maastossa. Pätkien kävelyn kuskit pääsivät aloittamaan vasta torstaina iltapäivällä, kun järjestäjät alkoivat tekemään niitä vasta torstaina aamulla.

Kärkkäisen ensimmäinen kilpailupäivä ei ollut oikein onnistunut. Ensimmäisen kierroksen endurotesti ajettiin ilman aikaa ja siellä olleessa yhdessä vaikemmassa ylämäessä hän jäi jumiin. Jokaisella uusintayrityksellä joku oli edessä ja Kärkkäinen joutui auttamaan siellä muita ylös, jotta itsekin pääsisi pois. Tuossa hän sain 16 minuuttia AT:ta, jotka sitten vaikuttivatkin päivän tuloksiin. Muuten hän oli pätkillä nopein.

- Yksi naisista pääsi puhtaasti tuon vaikean mäen ylös ja itse jäin aina jonkun taakse jumiin. Jäi hieman huono maku suuhun tuosta lauantaista, joten päätin, että sunnuntaina tulen varmasti voittajana maaliin.

Lauantaina kisan jälkeen tuli tunnin verran kunnolla vettä, joka tekikin todella pölyiselle reitille vain hyvää. Kärkkäisen lupauskin piti ja hän tuli maaliin lähes minuutin johdossa.

- Sunnuntai oli hieman parempi päivä. Aikatauluakin höllennettiin, joten päivän aikana kerkesi syödä ja juodakin. Pätkät kuluivat melkoisesti, mutta olivat vielä ajettavissa. Tärkeintä on, että jatkan edelleen sarjan kärjessä .

Enduron EM-sarja jatkuu Ruotsin Skövdessä 11.-12.elokuuta.