Kärkkäinen kolmas Kangasalla

Kuva
Sami Salonen
Sanna Kärkkäinen ajoi luokkansa kolmanneksi Kangasalan enduron SM-kilpailussa.

Enduron SM-sarja jatkui menneenä lauantaina 2.3. Kangasalla. Ensimmäiseen osakilpailuun helmikuussa verraten lunta oli nyt paljon vähemmän ja reitit olivat jäisessä ja lennokkaassa kunnossa. Aamupäivän kuskit saivat ajaa aurinkoisessa säässä, mutta iltapäivällä sää muuttui lumisateiseksi ja kovatuuliseksi. KTM-kuljettaja Sanna Kärkkäinen kaasutteli B1-luokassa kolmanneksi ja koko B-luokassakin neljänneksi.

- Ensimmäisellä kahdella pätkällä ajoni tuntui kankealta ja en oikein saanut ajorytmistä kiinni. Kolmannella pätkällä ajo tuntui jo onneksi paremmalle, jolloin ilmeisesti viimeisinkin jännitys lieventyi.

- Pystyin koko kilpailun ajamaan tasaisia aikoja pätkille, vaikka alussa kankealle tuntuikin. Kuntoni myös kesti hyvin koko kilpailun ja jaksoin ajaa loppuun asti. Tasaisella ajolla sain nostettua koko B-luokassa sijoituksiani vielä ylöspäin viimeisellä kierroksella ja varmistin saavani yhden nousupisteen lisää kohti A-luokkaa.

Seuraava SM-osakilpailu ajetaan 16.-17. maaliskuuta, jolloin ajetaan legendaarinen Päijänteen ympäriajo.

- Odotan ”päitsiä” innolla! Viimeksi olen ollut mukana kaksi vuotta sitten, jolloin kilpailusta jäi mukavat muistot. Nyt tavoittelen tosissani B-luokan voittoa. Tavoite on realistinen, mutta se vaatii kaiken onnistumista täydellisesti. Olen kuitenkin valmis tähän haasteeseen.