Hanna Mertsalmelle murskavoitot

Kuva
Marko Vihriä
MX-Liigaa ajettiin Iisalmessa Parkatin Moottoriurheilukeskuksessa. Naisten Suomen Cupin kauden avauksessa eräsijat 1. ja 2. napannut Hanna Mertsalmi otti molempien erien voitot ylivoimaisella näytöksellä.

ML Proservice.fi MX LIIGA alkoi lauantaina naisten motocrossin Suomen Cupin osakilpailulla. Hanna Mertsalmi ajoi pohjat aika-ajoissa, ja jatkoi hyvää vauhtiaan myös molemmissa kilpailuerissä. Nainen pesi kanssakilpailijansa molemmissa erissä huikealla useamman kymmenen sekunnin voittomarginaalilla.

– Aika-ajossa ajoin omaa rentoa ajoa ja pohjat kuudella sekunnilla! Startit onnistuivat molemmissa erissä hyvin ja ajo oli semmoista omaa hyvää ajoa. Tuntui helpolta ja erityisesti kivalta. Nyt on erittäin hyvä mieli, koska kevät on ollut aika vaikea, tuuletteli iloinen voittaja.

Toiseksi naisten luokan molemmissa erissä ajoi Vilma Jarkkola, ja kolmanneksi kokonaistuloksissa sijoittui Kadri Ehamäe.

Lauantaina ajoivat naisten lisäksi myös kansalliset junioriluokat. MX65-luokassa Aaro Menna oli kokonaistulosten ykkönen otettuaan erien toisen ja ensimmäisen sijan. MXC/B-luokan kokonaistuloksissa pistekärkeen ylsi Kasimir Hindersson voitettuaan molemmat erät.

Kilpailut jatkuvat kansallisilla luokilla MXB, MXH ja MX125 huomenna sunnuntaina.

Lauantain tulokset