Espoossa jaettiin SM- ja Suomen Cup -pisteitä

Teksti
Timo Myöhänen jatkoi voittokulkuaan SM-sarjassa.
Kuva
Jari Leipijärvi
Viikonloppuna ajettiin Espoossa trialin toinen SM-osakilpailu ja neljäs Suomen Cup -osakilpailu. Loppuviikolle odotettua vesisadetta ei kuulunut ja kuivalla kelillä jaksot olivat suunniteltua helpommat. Pisteitä kuitenkin kerättiin kaikissa luokissa.

Sunnuntain erityisen lämmin sää väsytti kuljettajia, mutta kaikki selvisivät maaliin ongelmitta.

Lauantaina SM-osakilpailussa ajettuja TR5-, TR4- ja TR3-luokkia hallitsivat Tervakosken Moottorikerhon kuljettajat. TR5-luokassa voittoon ajoi Juha Lamberg ja toisena oli Kauko Kuusinen, molemmat Tervakosken Moottorikerhosta. Kolmantena Hämeen Moottorikerhon nuori Joona Seppälä.

TR4V-luokasta tervakoskelaiset nappasivat kolmoisvoiton kuljettajilla Harri Oittinen, Jukka Kuusinen ja Ari Kyöstilä. Niin ikään TR3-luokassa kaksi korkeinta palkintosijaa menivät tervakoskelaisille. Voittajana maaliin selviytyi Sami Mannila vain kolmen pisteen erolla toiseksi ajaneeseen Ilkka Oittiseen. Kolmanneksi ajoi järjestävän kerhon, Espoon Moottorikerhon Tatu Kalke.

Sami Mannila voitti TR3-luokan. Kuva: Jari Leipijärvi.

 

TR3J-luokan tiukassa kisassa voittoon ajoi MP-taidon Arttu Sämpi vain yhden pisteen erolla kotikisaa ajaneeseen Anton Parkkoseen. Kolmanneksi Hämeen Moottorikerhon Vilkku Selin.

TR2-luokan ennakkosuosikki Mika Oksanen joutui keskeyttämään heti ensimmäisellä kierroksella. Voittoon taituroi Hämeen Moottorikerhon Samuel Jääskeläinen, toisena MP-taidon Mikko von Plato ja kolmanneksi luokan tulokas Max Parkkonen Espoon Moottorikerhosta.

TR1-luokan voiton nappasi odotetusti hallitseva Suomen mestari Timo Myöhänen vain kahdeksalla virhepisteellä. Toiseksi sijoittui Espoon Moottorikerhon Niko Nurmio ja kolmanneksi vain kahden pisteen erolla Nurmioon MP-taidon Leevi Lindqvist.

Kahden osakilpailun jälkeen TR1-luokan SM-sarjaa johtaa odotetusti molemmat osakilpailut voittanut Timo Myöhänen. Sen sijaan seuraavat kolme kuljettajaa, Niko Nurmio, Leevi Lindqvist ja Jere Karjalainen ovat tasapisteissä, joten odotettavissa on kova kamppailu toisesta ja kolmannesta sijasta.

Leevi Lindqvist on yksi niistä kolmesta kuljettajasta, jotka ovat keränneet yhtä paljon SM-pisteitä Timo Myöhäsen jälkeen. Kuva: Jari Leipijärvi.

 

TR2-luokkaa johtaa Samuel Jääskeläinen, toisena on Mikko Von Plato ja kolmantena Max Parkkonen, kaikki vain muutaman pisteen erolla toisistaan.

TR3J-luokan johdossa jo kahden voiton jälkeen on Arttu Sämpi, toisena Anton Parkkonen ja kolmannesta sijasta kamppailua käyvät tasapisteillä Vilkku Selin ja Veeti Kaunisto.

TR4V-luokan johdossa on Harri Oittinen kahden osakilpailuvoiton jälkeen. Toisesta sijasta kamppailevat niin ikään tasapisteillä Ari Kyöstilä ja Jukka Kuusinen.

TR5-luokassa piste-erot ovat jo vähän selkeämmät. Luokkaa johtaa kahdella osakilpaiuvoitolla Juha Lamberg, toisena on Kauko Kuusinen ja kolmantena nuori iisalmelainen Peetu Leskinen Ylä-Savon Moottorikerhosta.

Sunnuntain Suomen Cupin kilpailussa nähtiin myös tiukkaa kisaa niin Suomen Cupin luokissa kuin kansallisissakin luokissa.

TR5J-luokan selvään voittoon vain kahdeksalla virhepisteellä ajoi Tervakosken Veeti Kaunisto. Toiseksi sijoittui Hämeen Moottorikerhon Werneri Mikkola ja kolmannen sijan vei tasapisteisiin nelosen kanssa ajanut MP-taidon Aaro Sämpi ykkösten ratkaistessa.

TR4-luokan voittoon ajoi selvällä piste-erolla Tuusulan Moottorikerhon Pyry Nikkanen ja toiseksi paluun kilpailujaksoille tehnyt MP-taidon Jorma Eräkare ja kolmanneksi Riihimäen Karhukoplan Jörgen Nylund.

Kansallisessa TR6-luokassa toisesta sijasta käytiin tiukkaa, mutta hyväntuulista kisaa harrastajien kesken, kun vähemmän trial-pyörän päällä viihtyneet harrastajat liittyivät kilpailijoiden joukkoon.
Voittoon ajoi Vantaan Moottorikerhon Pauli Hänninen vain 28 virhepisteellä. Toiseksi sijoittui Hyvinkään Konekerhon Arto Kallioinen 44 pistettä, kolmanneksi Kangasalan Moottorikerhon Jani Koivula 45 pistettä. Vain yhden pisteen päähän palkintosijasta 46 virhepisteellä jäi Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Marko Vihriä.

Seuraavan SM-osakilpailun järjestää Keski-Suomen Moottorikerho 29.6.2019. Kilpailu ajetaan Petäjäveden Koskensaaressa, vanhan naulatehtaan maastossa. Varikko sijaitsee osoitteessa Naulatehtaantie 27, Kintaus.

Tulokset