Aronen ja Veräväinen jääradan mestareiksi

Jani Aronen ja Jussi Veräväinen saavuttivat kaudelta 2018 tuplamestaruuden.
Kuva
Markku Laukka
Nurmijärven Moottorikerhon Jani Aronen ja Hyvinkään Moottorikerhon Jussi Veräväinen voittivat sekä Ruotsin että Suomen Cupin sivuvaunujen jääratamestaruuden 2018.

Suomessa mestaruus ratkaistiin Orivedellä kerrasta poikki Suomen Cup -kilpailuna. Siellä pari ajoi heti aika-ajossa nopeimman kierroksen ja pääsi kilpailun ensimmäisenä valitsemaan lähtöpaikkansa. Kilpailua ensimmäisestä mutkasta asti johtanut pari kasvatti johtoaan tasaisesti ja ylitti maaliviivan yli 20 sekunnin etumatkalla hopealle ajaneeseen pariin Sami Åman – Antti Soitiala. Pronssille kaasuttelivat Roy Lindgren – Niko Tynilä

Ruotsissa jääradan mestaruus oli alun perin tarkoitus ajaa kahden kilpailun sarjana. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin Östhammarissa. Karsinnoissa suomalaispari ajoi sijat kaksi ja yksi ja yhteistuloksissa pääsivät valitsemaan lähtöpaikan ensimmäisenä. Lähdössä ruotsalaiset Andersson-Westerberg ottivat kärkipaikan, mutta suomalaispari löysi ohituspaikka jo parin kierroksen jälkeen. Kilpailu kärjessä oli tasaista, mutta Aronen ja Veräväinen saivat kasvatettua johtoaan ja ero maalissa oli kolme sekuntia.

Toinen osakilpailu oli tarkoitus ajaa Skutskärin radalla. Radalle alkuviikosta satanut lumi, noussut vesi ja sitä kunnostettaessa radalle uponnut traktori pilasivat radan, joten järjestäjille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin perua kilpailu. Ruotsin mestaruudet jaettiin yhden kilpailun tulosten perusteella. Jääradan Ruotsin mestariksi sooloissa ajoi Ken Svanberg Östhammarin Moottorikerhosta ja sivuvaunujen mestareiksi suomalaispari Aronen/Veräväinen

Suomessa soololuokkien Suomen mestaruudet luokissa SM250, SM240 sekä veteraanien Suomen Cupin mestaruudet ratkeavat viikonloppuna ajettavien Saarijärven ja Konneveden kilpailujen jälkeen. Ennen kauden viimeisiä SM-lähtöjä molempia SM-luokkia johtaa Äänekosken Vertti Takala sekä veteraaneissa Suomen Cup -sarjaa Kouvolan Lasse Kurvinen.

Teksti: POVR tiedote