24MX Junior Winter Challenge viikonloppuna Imatralla

Teksti
24MX Junior Winter Challenge talvisarjan seuraava tapahtuma järjestetään Imatralla 17. - 18. Helmikuuta. Lauantain koulutuspäivä on jo täyttynyt, mutta tapahtuman pääpäivään eli sunnuntain ajopäivään mahtuu vielä kuskeja mukaan.

Ensiviikonloppuna IMK Ry isännöi uudistetulla sisämotocrossradallaan suureen suosioon noussutta 24MX JWC tapahtumaa. Lauantaina Niko Kalatie vetää junioreille crossikoulutuksen ja sunnuntaina päästään itse asiaan, kun junnut ympäri Suomen päästetään radalle saman tasoisissa ryhmissä, normaalia motocrossin kilpailupäivää mukailevaan ajopäivään, joka antaa monelle ensimmäisen kokemuksen kilpailemiseen turvallisessa ympäristössä ja täysin ilman paineita.

"24MX JWC:n kaltaiselle tapahtumasarjalle on selkeästi ollut kysyntää, sillä tapahtumat täyttyvät todella nopeasti muutamassa päivässä aina julkaisun jälkeen. On ollut todella ilo huomata millainen positiivinen vaikutus suomalaiseen junnucrossiin on ollut, kun olemme saaneet juniorit ajamaan enemmän talvella ja olemaan näin valmiimpia kesän ajokauteen. Konseptimme joka kulkee pitkälti samaa kaavaa kuin normaali motocrosskilpailu on selkeästi ollut todella toimiva, sillä jo ensimmäisen täyden talvikauden jälkeen kesän kilpailijamäärät lisääntyivät 65, MXC/B & MXC/A luokissa. On todella ilo tehdä työtä jonka vaikutukset näkyvät niin radoilla kasvaneina kilpailija- & harrastajamäärinä, sekä mm. somessa & varikoilla lisääntyneinä ystävyyssuhteina, niin kuskien kuin huoltajienkin kesken." Kertoo 24MX maajohtaja Juuso Valtakari.

Sunnuntain ajopäivä Imatralla saa uuden mausteen kun juniorit pääsevät harjoittelemaan ja ottamaan tuntumaa oikeaan starttipuomiin. Käytössä on Tampere Supercrossiin valmistettu hydraulipuomi, joka on todettu erinomaiseksi käyttövarmuutensa ja turvallisuutensa johdosta.

Huom! Muista ilmoittaa etukäteen IMK:lle mikäli et varauksesta huolimatta pääse lauantain tai sunnuntain tapahtumiin.

Lisätietoja JWC:n FB-ryhmästä:
www.facebook.com/24mxjwc