Suomen crossiradat

Olipas nappi juttu uudessa OFFROAD:ssa Suomen crossiradoista.

Foorumit

Mitäpä siellä kerrottiin radoista? Kehuttiinko aivan maailman huipuiksi?

Eipä juuri kehuttu. Toivottavasti ratamestarit ottavat jutun opit huomioon.

Jutussa oli kyllä joka sana 100% asiaa. Lukekaa kaikki ihmeessä koko artikkeli. Enää pitää keksiä, miten saadaan kerhot toimimaan ohjeiden mukaisesti. :D Ideoita?

Varsin hyvä juttu oli. Meillä asiat jopa niin hyvin, että rata \"huolletaan\" kerran viikossa, eikä kerran kuussa. Valitettavan usein kuitenkin radan huoltopäivän jälkeen ajaan mentäessä saa huomata sen radan huollon tason. Rata on huollettu vain osaksi, hyppyrit ovat koskemattomia, pahin patikko (terävät, syvät, epäsatunnaiset patit) on huoltamatta. Itse kun varsin aktiivisesti treenaan 3-4 kertaa viikossa kyseisellä radalla, niin hyvin surullista lähteä ajamaan, kun huomaa hyppyreiden tason, eli ovat pelkkiä MÄKIÄ.

Valitettavasti noita ratojen parannuksia tuskin nähdään.Ainakin vantaalla kaikkiin muutos tai parannus ehdotuksiin reagoidaan negatiivisesti ja rataa hoitaakin todellisuudessa savolainen supersankari vituiksmän.Näin tehdään koska näin on aina tehty asenne pitäisi saada kitkettyä pois mutta koska se on myös kerhon hallituksen periaate niin pystyyn nousee sekin mäki kuten hyppyreiden lähdötkin.

Eikös tuolla eräässä toisessa keskustelussa just joku aika sitten puolestaan kehuttu Lavangon radan hoidon parantuneen viime aikoina merkittävästi?

Itse olin tänään (keskiviikkona) Vantaalla ajamassa ja rata oli komeessa kunnossa, hyppyjen nokat hyvät ja silleen. Mitä ratojen kuntoon tulee, niin sehän on vähä niin et keltä sitä kysyy... Kyseistä juttua en ole vielä lukenut, eli en tiedä mitä siinä sanotaan. Mutta kuitenkin nyt ollaan Suomessa, kaikki tehdään talkoilla ja rahaa on kuitenkin käytössä se X määrä, joka usein on aika pieni. Ollaan tyytyväisiä, että on ratoja ja niitä kuitenkin aika hyvin kunnostetaan. Kaikkia kun ei aina voi miellyttää.

Mitä Vantaan rataan tulee niin radan parantunut huolto on Katilan Jarkon ja kumppaneiden ansiota. Oma ja velipojan talkoointo jäi Vantaan Supercrossiin eli sen jälkeen en ole edes käynyt siellä ajamassa, sen verran jouduttiin kaikista muutoksista riitelemään.

Vantaan radan suurimmat ongelmat on juurikin hyppyreiden suunnittelussa ja niistä legendaarisin se pyhä lehmä eli maalipöytä johon ei saa kukaan muu koskea kuin yksi kaivurimies, jolle myös hommasta palkkaa maksetaan. Jotta mittasuhteet olisi edes jotenkin oikein Lavangon maalipöydän pitäisi olla 30 - 40 metriä pitkä (kaarevalla lähdöllä) tai sitten lähtöä pitäisi siirtää 5 metriä taaemmas ja madaltaa 2 metriä korkeaksi. Valitettavasti tätä hommaa ei olla edes suostuttu kokeilemaan vaikka asiaa on jo kolme vuotta puhutettu.

Jos joku kerho oikeasti haluaa apua radan suunnitteluun, niin voi ottaa yhteyttä.

Samasta syystä kuin Manniset myös minä lopetin rataryhmässä työskentelyn.Mielestäni kerho ei tarvitse maanrakennusurakoitsijan apua koska maailman paras asiantuntija \"kaivurimies\" ja tuhattaituri voi helposti hoitaa koko homman yksin.Katilan ollessa ratamestari asiat paranivat hetkellisesti ja palaavat pian jeesuksen poikavuosien tasolle kun Jarkko ilmoitti lopettavansa hommat.Arvattavasti samasta syystä kuin muutkin.

Itse en ole paljon Suomessa enkä muuallakaan eri ratoja kierrellyt, mutta tämmösenä ihan perus sunnuntaiharrastelijana, jonka tarkoitus on vain vähän kuntoilla ja pitää hauskaa pyörän kanssa toivoisin, että ratoja tehtäis edes vähän harrastelijoitakin ajatellen.

Esim Kaanaassa muuten rata on ok, mutta hypyt ei ihan perusharrastelijalle ole kovin helppoja. Vastapainoksi taas Kuopion moottorikerhon rata Heinjoella on ihan loistava. Kaikki hypyt lähdöiltään sopivan loivia, että niihin uskaltaa vähän epävarmempikin kaveri vetää urku auki ja saa näin hypättyä kaikki kivasti yli.

Harrastelijoita ajatellen myös kaikki pattisuorat yms pitäs olla ajettavia eikä semmosia pari metriä korkeita seiniä joiden yli ei edes näe. Ei ole varaa eikä halua teloa itteänsä tuommosessa jos hyppy jääkin vajaaks. Nyt sitten ne valutellaan hiljakseen läpi ja ajorytmi sekoo siinä jo hetkeks.

Mut kaikkia ei tietenkään voi miellyttää, joten kai se on tähän tyydyttävä mitä tarjolla on. Toivoisin vaan vähän lähestymistä niitä henkilöitä kohtaan joita taitaa kuitenkin kerhoissa olla enemmän kuin tosissaan kisaa ajavia eli harrastelijoita. Ne ainakin Tampereella maksaa isommat kausimaksut radoista.

Mun puolesta mutkat yms saa olla suunniteltu kisakuskeja ajatellen tarpeeks haastaviks. Niitä on harrastelijankin helpompi opetella ajaan. Hypyt olis kiva saada hypättäviks vähän helpommin.

Tulipa pitkä ja mahdollisesti sekava viesti, mutta olenpahan ainakin avannut suuni.

Siilinjärvellä hamulassa o hyvä. Nokat ja alastulot sen muotoisia, että niistä tavalline kurvailija ajelee läpi ilman ihmeempiä ongelmia. Vetomiehet leiskauttele hienot ilmat allesa niistä jne.
Patikko oli tietysti hieman paha, mutta pitää siinä radassa jotain haastettakin olla.
Tietysti satuin sinne silloin, kun oli lanattu rata just ettei patikkoa ollu tullut kuin haluttuihin kohtiin.
Supermotolla slicksirenkailla pääs ihan kivasti rataa ympäri ;)

Meillä on Heinolassa saatu radan peruskunnostusta varten maa-ainesta, sekä pyöräkone vuokralle joksikin aikaa. Jatkossa rataa tulee hoitamaan yksi urakoitsija ja kunnostuksesta tulee säännöllistä.

Nyt olisi Heinolassa ajelevilla kuskeilla mahdollisuus antaa kommentteja radan tekijöille. Meilläkin on tiedostettu harrastajien suuri määrä ja jotta homma pysyy taloudellisesti pystyssä on radan oltava sovelias ja houkutteleva monen tasoisille kuskeille.

Kaikkia toiveita tuskin pystyy toteuttamaan, mutta olisi silti mukavaa kuulla myös kommentteja oman kerhon ulkopuolelta.

Nokia uusi crossirata voisi olla hyvä testipaikka kunnostusohjeille, koska rata on sen verran vaiheessa, että vielä olisi helppo vaikuttaa (kovapintainen rata, jossa kiitettävästi korkeuseroja sekä tilaa ympärillä). Jos vaan joku \"vaikutusvaltainen\" kävisi piirtämässä niille kaivurioppilaille/-opettajille kuvat oikeanmuotoisista hyppyreistä.

Mielestäni ratahanketta vetävä kerho (onko se nyt sitten Nokian Pyry) voisi ottaa yhteyttä Mannisiin ja hoitaa homman kerralla kuntoo... Elleivät sitten ole jo ottaneet ;)

Samaa mieltä Pasin kanssa. Varsinkin kun käsitykseni mukaan tulee olemaan melko kovapohjainen. Silloin hypyt tarviis olla selkeästi helposti hallittavia.

Onko Pasi muuten sulla tietoa koska olis valmis tuo Nokian rata?

Tohon lehtijuttuun liittyen Seppo laittoi linkin videoon, joka auttaa ymmärtämään miksi ojien ja vesialtaiden reunat tulee olla mahdollisimman loivia:

http://www.youtube.com/watch?v=r9qOdm3OuUE

Toivottavasti ei sattunut pahasti...

Käyn ajamassa Hyvinkäällä paljon ja rata on aina kasteltu ja monta kertaa hyvässä kunnossa. Mutta varmaan yksi suomen vaarallisimmista radoista vauhdit on sen verran hurjat että virheen sattuessa väärässä paikassa tulee pahaa jälkeä. Esim se iso mäki kun sieltä tullaan alas mitä jos rytmisekoaa menettää hallinnan vetäisee siihen jarruhyppyyn täydet löytää itsensä lähtösuoralta ja luulen että ambulanssia ei enään siinä vaiheessa tarvita. Onhan sinne jotain syheröä taakse yritetty
rakentaa mutta aika enduroksi on mennyt.

Motocrossiin kuuluvat pitkät hypyt, jarrupatit, väärinpäin kallistetut mutkat jne. Niissä riittää haastetta jopa ammatikseen ajaville kuskeille ja näin Suomessa asuvana kun radat ovat puolihoidettuja, on sitä haastetta vieläkin enemmän. Saa ne hyppyrit olla pitkiä vaan minkä ihmeen takia ne nokat pitää tehdä aina niin jyrkiksi? Jos yli haluaa päästä niin on oltava valmis loikkaamaan myös korkealle. Harrastelijalle ei hyvä yhdistelmä, varsinkin kun nuo hypyt saattavat lähteä helposti takakorkeina ja viimeistään siellä 4m korkeudella lorahtaa kuset housuun, olit sitten kuinka kova äijä tahansa. Isot kaksarit rakennetaan usein niin että yli hypätessä helppoja vaan vajaaksi jätettynä tipahdat parin metrin korkeudelta vastamäkeen ja sen jälkeen haetaan vaihteistosta kahta pykälää pienempää jotta päästään seuraavalle suoralle.

Enempää sekoilematta ja yksinkertaisuudessaan: radat leveiksi, nokat loiviksi ja alastulot turvallisiksi. Jarrupatit hoitaa harrastelija kuin harrastelija (muistathan seistä ne tapeilta) ja kurvitkin alkavat sujua ajamisella. Hyppyjä et sen sijaan ikinä kruunaa ellet uhkarohkeasti joku päivä vain päätä hypätä sitä yli (tapahtuipa sen ponnistuksen jälkeen mitä tahansa)

Nuorempi Lahti.

Ne tärkeimmät asiat (mun mielestä) siinä jutussa oli että savi radat äestetään!!! tulee oikeesti aika makeetta paanaa kun sen radan ajaa pari kertaa äkeen kanssa ympäri. ja toinen juttu on ne hyppyrit siinä oli pari loistavaa esimerkkiä järkevistä hyppyreistä! se kuva missä on se perus suomalainen pöytähyppyri ja millaseks se kuuluu oli loistava!

Vantaalla kunnostetaan rataa muuten päivittäin! :) Siellä on nuoria miehiä jotka tekee, eikä...
Rata on tarkastettu ja sertifioitu viime vuoden kisassa MX3 MM:ää varten, jokainen hyppyri on mitattu ja kuvattu sertitiedostoon, joten niiden muuttaminen ei ole VMK:n \"omissa käsissä\", vaan vaatii FIM:n hyväksynnän.
Viimeisen kahden vuoden aikana radan kunnostus on loikannut huiman askeleen paremmaksi, huoltamisen taso on aivan toista kuin se oli esim. neljä vuotta sitten(kun tekijät oli luettavissa yhden käden sormilla).
Menkää ihmeessä testaan, en usko että kunnostuksen taso häpeää millekään radalle Suomessa. Onneksi Vantaalta löytyy aktiivisia tekeviä ihmisiä joilla on halua tehdä eikä vain... näin tuumailee entinen puheenjohtaja joka noita on läheltä katsonut ja itse paljon mukana tehnyt.

Paljon tekstiä siihen nähden että niin kovasti keskittyy tekemiseen eikä... Hyppyrit,ratojen väliset alueet ja veden ohjaukset rakennettu väärin ja vaarallisiksi oli sertifioitu tai ei.Kunnostuksen tasosta tällä hetkellä olen samaa mieltä mutta väärin rakennettu ei muutu oikeaksi äestämällä tai sertifioimalla.Äestäminen on huoltamista ja sertifiointi paskan puhumista.Näin tuumailee kymmeniä tunteja omalla kaivinkoneella ja polttoaineilla hanskalliota ilmaiseksi kunnostanut ja viikkoja lavangossa kerhon koneilla rataa kunnostanut.

Markun kanssa samaa mieltä sertilifoinista! Miten maailmalla mahdetaan hoitaa asia kun tuntuu joka vuosi MM radat muuttavan muotoaan mitä nyt innokkaana kisoja televisiosta seuraan? Siellä tuskin juoksee joku FIMin virkailija kameran kanssa ympäri maailmaa ottamassa kuvia hyppyjen nokista. Kyllä se on selittelyä ja pilkun nussimista jos tollaisiin seikkoihin aletaan vetoamaan. Sertilifointi voi elämän kevät.

Radoista on hyvinkin tarkat säännöt; FIM standards for Motocross, Arenacross/Supercross and Supermoto circuits, löytyy FIM:n sivuilta.

Siellä kohta 047.1.2 Homologation

If the inspection has been carried out in conformity with the current SMXC the inspector appointed by the CMS will propose the circuit for homologation by the FIM.

Once a circuit has been homologated, no changes are allowed unless in case of safety/force-majeure. A circuit presented for a FIM Championship/Prize Event is presumed to be the same as the one that has been homologated.

The inspector will specify the different classes which will be authorised on the course and, if necessary, will point out the modifications that have to be brought to the circuit. These modifications should only be minor and the FMNR is responsible for making sure that they are corrected before any FIM
Championship/Prize Event.

Homologations will be confirmed by the CMS during the Conference Meetings or the Congress/Biennial Session. However, in case of a

Todellisuudessa muutoksia voi tehdä kunhan tekijöinä on Paananen tai Jumppanen.Maalihyppyriä edeltävä pattisuora on muutettu,takasuoralta patit poistettu ja lisätty yksi heitto.Juuri Heikkisen kaltaiset tyypit ovat este kaikelle kehittymiselle ja kuten eräs vmk hallituksen jäsen totesi:kukaan ei kaipaa heikkisen panosta vmk:hyväksi.Keskustelu osaltani päättyy tähän.Keskityn opettamaan koiraani puhumaan,se on helpompaa ja hän osaa jo muutaman sanan kuten:vitun idiootit...

Markku sanoo asiat suoraan. Ihmettelen suuresti miten nämä radat on niin pyhäämaata että nykykuskien haluamille uudistuksille pistetään heti stoppi ja aina kerhoista löytyy se yksi joka tietää kaikesta kaiken kun on itse ajanut joskus 80 luvulla A luokassa sijalla 20.

Heinolassa kannattaisi hieman loiventaa/kunnostaa pöytähyppyjen alastuloja, ainakin viimeksi ne olivat \"syöty\" pystysuoriksi, muuten hieno rata.

Hyvinkäällä on tänä vuonna rataa kunnostettu ja kasteltu niin hyvin että on ollut ilo harrastella ja kausikortin hinta/laatusuhde on ollut jopa hävettävän hyvä. Toki isoimmat hypyt ovat harrastajille vaarallisesti toteutettu ns. mäki taivasta kohti lähdöillä, mutta kunnostettuina ajettavat.

Itsekin ratoja rakentaneena tuo lehdessä ollut juttu olisi hyvä luettaa suunnitteluvaiheessa radasta vastaavalle porukalle ja ei suomalaisen tyylisesti vaikka keskustella suunnitelmasta yhdessä. Esim. uuden Sipoon radan kanssa olisi varmaan hyvä tilaisuus myös rakentaa ns. ison maailman mallinen rata, paljon vaikeampaa on sitten saada läpi jo rakennettujan ratojen ja ratamestarien lempilapsien muutokset.

Mainittakoon että materiaali rajoittaa hieman hyppyrien toteutusta ja monesti auttaisikin tehdä hyppyrit kovemmasta savesta tai ainakin sekoittaa sitä hiekkaan. Pehmeät keulat kun kuluvat puhki jo muutaman kuljettajan kiertäessä rataa, eikä moni harrastaja koe niitä enää turvallisiksi tämän jälkeen.

Tuossa Hyvinkää videossa ei käynyt sen pahemmin kuin ilmat pihalle kuskilta onneksi.

Heinolaan on mahdollisesti tulossa heinä- tai elokuun aikana koulutustilaisuus radan rakentamisesta ja huollosta ja silloin olisi varmasti luvassa uutta ilmettä myös hyppyreihin.

Radoilta on myös tarkoituksella tai vahingossa hävinnyt myös ohituspaikat, koska 10-20m välein kääntyvä hiekkarata usein muodostaa vain yhden linjan, jota sitten kisoissa ajetaan jonossa hiljakseen kuten enduroa Esim Hyvinkäällä kuusi-mutkasta isoon takahyppyyn on hidasta mutkaa toisensa perään, jolloin kisoissa ei ohitse pääse, mutta hyvää treeniähän tuokin kohta on. Samoin maalihypyn ja ylämäen kohdalla rata taipuu, joten ohitukset hankaloituvat suotta verraten että näissä kohdissa rata kulkisi suoraan.
Ylipäätään ratoja kannattaisi muuttaa rohkeammin, jopa kesken kauden.
Toki mutkia ja hyppyjä pitää ollakin, jotteivat vauhdit kasva liikaa, mutta myös tuo kisahomma olisi hyvä ottaa huomioon.

Erinomainen tämä Mannisten aloite. En omaa vetomiehen statusta mutta rakkaudesta lajiin radoilla on tullut pyörittyä 80-luvun alusta omaksi iloksi ja muitten suruksi. Ajotaitoa ei ole juuri nuoruusvuosien karttunut lisää mutta ratojen puolesta se on tuntunut jopa huimasti vähentyneen (liekö siinäkin totta toinen puoli). Heräsin kuitenkin miettimään tilannetta uudelleen kolme vuotta takaperin kun kävimme kaveriporukan kera Viron radoilla ajelemassa. Ratojen profiilit olivat hienoja, hyppyrit valtaosin turvallisia ja rakennettu siihen malliin että vauhtia pystyi nostamaan tasaisesti ajon enemmin \'lepattamatta\'. Huoltoa siellä nyt ei välttämättä joka radalla niin aktiivisesti tehdä mutta hyvä profiili korvaa sen. Voi sitä nautintoa (no otettiin siellä jokunen olutkin). Asiaa huolellisesti harkinneena, paljon asiasta keskustelleena (myös vetomiesten kanssa) olen tullut siihen lopputulokseen että suomalaiset ratamestarit (tietysti poikkeuksia lukuunottamatta) ovat tekemässä/tehneet lajille todellisen karhunpalveluksen. Jaa miksikö? Ensinnäkin, ratamestareista riippumatta moottoriurheilu kaikissa muodoissa on yhteiskunnan silmätikkuna, rata-alueet ja ajoluvat ovat sallittua riistaa jos joku haluaa (ja kyllä haluaa). Toiseksi, jopa SML ei ymmärrä laajan harrastajakunnan merkitystä, tekemällä harrastajapojaisesta lähes leikkimielisestä kilvanajosta \'rikollista toimintaa\'. Ja nyt ratamestarien \'kimppuun\', aikoinaan sarjakrosseissa kävi myös \'kumpparimiehiksi\' luokiteltuja innokkaita alan harrastajia, ei käy enää. Syynä epäturvalliset radat yhdistettynä siihen että kuljettajien tasoerot ovat huikeat (niinkuin jälkimmäisen väittämän pitääkin olla). Ja nämä kaverit ovat kuitenkin osa arvokkainta tukijajoukkoa ja talkooporukkaa! Lajin maine on kahtiajakoinen, vaativuus tunnustetaan mutta riskialttiutta kavahdetaan. Moni vanhempi harkitsee tarkkaan mihin harrastukseen lapsensa ohjaa mm. näistä syistä. Mikäli laji ja sen vastuulliset puuhamiehet eivät kykene muuntautumaan, vaikuttamaan lajin turvallisuuteen ja lisäämään reilusti harrastajapohjaa niin harrastamme kuihtuvaa urheilumuotoa (mitäs sen on väliä kunhan itsellä on hauskaa). Kun tässä kuitenkin on vielä useampia (toivottavasti) harrastusvuosia jäljellä niin toivoisin näkeväni asennemuutoksen näissä epäkohdissa ja sen seurauksena motocrossista rakennettavan laajapohjaisen jokapojan ja -tytön urheilumuodon joka on viihdyttävää ja terveellistä (kilvanajon riskit huomioiden). Isä Juha

Lähes tippa tuli silmään kun näin että täällä omassa pesässä lyödään kaveria kuin vierasta sikaa. Heikkinen on henkilö joka omalla valtavalla panoksellaan on merkittävästi vaikuttanut siihen että Vantaan kerho on erittäin hyvässä kunnossa. Muistetaan hyvät ystävät se että tämä on meille kerholaisille harrastus ja tämmöinen julkinen ristiinnaulitseminen vain johtaa siihen että rivit harvenevat sen suhteen kuka haluaa astua esiin ja ottaa vastuuta. Nöyrästi pyydän että älkää puhuko pahaa ja näin rajusti

Lähes tippa tuli silmään kun näin että täällä omassa pesässä lyödään kaveria kuin vierasta sikaa. Heikkinen on henkilö joka omalla valtavalla panoksellaan on merkittävästi vaikuttanut siihen että Vantaan kerho on erittäin hyvässä kunnossa. Muistetaan hyvät ystävät se että tämä on meille kerholaisille harrastus ja tämmöinen julkinen ristiinnaulitseminen vain johtaa siihen että rivit harvenevat sen suhteen kuka haluaa astua esiin ja ottaa vastuuta. Nöyrästi pyydän että älkää puhuko pahaa ja näin rajusti

Joo sitä kans ihmettelin et minne hävis pattisuora Lavangosta Supercrossin jälkeen... siinä olis ollut hyvä ripuliranteita venyttää. Ja lavangon maalipöydän lähtö ilman muuta 5 metriä matalemmaksi niin sit alastulot vois porrastaa 3 eri tasoon eri tasoisille kuskeille... eli ripuliranteet hyppää pöydän päälle ja SM-pro isileasing kuskit leiskauttaa sen 40 metrin hypyn..haloo. Muuten kyl vaikutti aika hyvältä Lavangon rata normi ripuliranne crossarille.. pöytien lähdöt sopivan \"jyrkkiä\" tosin ei enään niin jyrkkä mitä -08 oli tehty junior MM crosseihin se lähdön jälkeinen pöytä... vois olla vieläkin yhtä jyrkkä... jos loivat lähdöt niin vauhdit nousee ja ei ole harastajallekaan silloin turvallinen. Esim. Kulloon rata nykyään pilattu pahasti kun hyppyrien lähtöjä ei uusi ratamestari huolla vaan lanataan rata muuten ja hyppyrit on vaan pattisia kasoja mihin saa ajaa huomattavasti kovempaa kuin et jos ne olis kunnossa. Joutsan rata oli aika hienossa kunnossa viime lauantaina.. se vaan on kai jäänyt 80\"luvulle hyppyrien suhteen kun näytti et oli rata lanattu mutta hyppyrit ihan syöpyneet.... T. 30+Racing Pitäisköhön lähtee Kolmperän kivikkoon rypemään...

Tomppaa peesaillen, en voi kun ihmetellä, miten mennään henkilökohtaisuuksiin. Vaikka en VMK-aktiivi olekaan, niin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana oon katsellut kerhon tilannetta kisajärjestelyiden osalta melko tiiviisti. Ja ainakin niiden osalta tuskin kukaan voi väittää, etteikö VMK olis aivan ykkösketjussa.

Junnucrossareiden määrä kisoissa on yleensä aika hyvä mittari kerhon toiminnasta ja miettikääpä hyvät kanssaharrastajat n. kymmenen vuoden aikana tapahtunutta kehitystä pääkaupunkiseudulla.

Ja jos vielä asiaan lisätään sekin pointti, että kymmenisen vuotta sitten kentällä oli melkoisesti keskustelua VMK:n pahoista talousvaikeuksista (yhden vuoden aikana kolme EM/MM-kisaa joista sääolot vei katsojat)ja nyt kerho on käsittääkseni tässä mielessä tukevasti tolpillaan, niin onhan siellä jossain vaiheessa pakko ollut tehdä jotain oikeinkin.

Mitä tulee crossiratojen hyppyreihin ja muuhun suunnitteluun ja toteutukseen, uuden OP:n ohjeet toki on parasta, mitä aiheesta on tällä pallonpuoliskolla nähty ikinä. Olemassa olevien ratojen kanssa vaan työt vois helposti räjähtää melko suuriksi, jos kaikki kerralla yritettäisiin laittaa kuntoon. Esim. sen Lavangon maalipöydän ali kun menee tunneli, joka noin nopeest ajateltuna vaatii hyppyriltä korkeutta n. 2,5-3 metriä minimissään, niin tilannehan on se että yksi muutos vaatis heti toisen vähän isomman ja se muutos taas seuraavan taas vähän isomman jne...

Jos mietitään noin kokonaisuudessaan, miten MX-harrastus ja erityisesti junnukilpailijoiden määrä on viime vuosina kasvanut, niin eiköhän kaikkien kannattaisi yrittää viedä asioita rakentavassa hengessä eteenpäin, ei tän kasvun rajat tosiaankaan oo vielä tulleet vastaan!

Eihän se Lavangon maalipöydän muutos tarvi mitään uuden tunnelin rakentamista jos lähtö tehdään matalaksi ja kaarevaksi.. ja on siinä tunnelin päällä aika paljon maata..

Siinä maalipöydässähän olikin viime vuonna(muistaakseni) pari päivää \"vaihtoehtoinen lähtö\" joka oli tyyliin 2/3 \"normaalista\" kooltaan mutta tuolla hyvällä kaarella niin siitäkin leiskautti hyppyrin kevyesti yli.

Siitä tuli vähän niinkuin ylämäkiporrashyppyri, jotka ovat muutenkin mielestäni tosi hyvä hyppyrin malli. Niissä sopivasti tehtynä vajaaksi hyppääminen ei tärähdä aivan tajuttomasti (kun ei tipu niin korkealta), mutta yli hyppäämisestä on merkittävästi etua. Suhteutan tämän nyt siihen että Karkkilan porrashyndän ylitykseenkin vaadittava loikka on sellainen että normaalista pöydästä sillä lentäisi varmaan 30 metriä.

Jep,aina löytyy valittajia ja muutenkin tyytymättömiä vaikka tekis radalle muutoksia \"kaikille jotain\" tyyliin.Monesti aivan liian kapeita,mutkat sumputetaan,tapetaan vauhti ja tekniikkaosiot puuttuu täysin.Kiteelle tehtyjen muutosten,radan leveys,hyppyrit heittäviä mut turvallisia,patti suora ja muut muutokset vaikutti huomattavasti harrastaja/kävijä määrään.Toimihan mittarina äskettäin pidetyt SM enduro kilpailut kommentteineen makee rata.Tietysti radan kunnossapito toimii hyvin,kiitokset siitä Pekalle,ainoa miinus pehmit hiekkarata ja kastelu puuttuu.

Kyllähän nuo huonosti hoidetut hyppyrit on ne mitkä näkyy lisenssin vakutuusmaksussa. Itselle sattuneet pahat kaatumiset on aina sattunut juurikin noissa pöydissä missä lähtöön on kulunut \"nokka\" tai sitten maakivestä lähteneeseen immelmanniin/stalderintaittoon.
Se ei niinkään korpea jos rata on muuten patilla, jos hypyt sopii muillekkin kuin itsetuhoisille. Lehden juttu oli täyttä asiaa ja on hyvä että asia nostettiin esille vakavasti otettavalta taholta.

Onks suomessa yhää tuollaista offroad lehden mukaista rataa?hyppyrit jne? me koitamme muutaman hyppyrin tehdä noiden ohjeiden mukaa seinäjoelle,nykyiset hyppyrit on kaikkea muuta kuin lehdessä kirjoitetut?

Kävin ajamassa hyvinkään radalla tänään. Lavangon jälkeen tuntui unelmaradalle näin harrastelijanäkökulmasta. Suosittelen!

-