Savo siirsi tavoitteet enduron MM-sarjasta bisnesmaailmaan

Teksti
Matias Savo
Kuva
Matias Savo & Co.
Matias Savo kilpaili enduron MM-sarjassa, kunnes kehitys tyssäsi ja mieli alkoi harhailla. Nyt entinen jämsäläinen rakentaa opiskelutovereidensa kanssa urheilubisnekseen pohjautuvaa seminaaria, jossa puhujina ovat muun muassa jääkiekon mestarivalmentaja J

Jämsässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Matias Savo, 24, on nyt asunut Tampereella puolisentoista vuotta. Hän opiskelee liiketaloutta Tampereen Ammattikorkeakoulun Proakatemiassa, ja on monen muun opiskelijan tavoin mukana pyörittämässä yritystä koulun sisällä.

Ensi vuoden joulun aikoihin Savon pitäisi olla yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomi. Enduron kilpaura on jäänyt.

– Minun oli tarkoitus kiertää EM-sarja vuonna 2017, ja ajoinkin osakisat Virossa. Olin kolmas junioreissa, muttei se tuonut uutta intoa ajamiseen. Halusin jotain muuta. Kesä-heinäkuussa laitoin pyörän ”naftaliiniin”, Savo muistelee.

Savo oli jo ehtinyt ajaa kauden 2016 italialaisessa CH Racing Sherco -tiimissä MM-sarjaa, mutta rupeama oli turhan haastava ja raskas.

– Otin lainaa kahden MM-kauden ajamista varten. Sopimukseni oli mallia 1+1 vuotta. Ensimmäisen vuoden oli tarkoitus olla opettelua parantaen menoa kauden edetessä. Toisen vuoden piti olla se, jolloin tehdään tuloksia.

– Jostain syystä 300-kuutioinen kaksitahtinen pyörä ei kuitenkaan sopinut käteeni, vaikka olin ajanut Betan vastaavalla aiemmin.

Savo vaihtoi nelitahtiseen pyörään loppukaudella 2016. Hän voitti SM-osakilpailussa luokkansa ja oli yleiskilpailussa kolmas Tohmajärvellä. Se antoi kovan itseluottamuksen kauden viimeiseen MM-osakilpailuun Ranskaan.

– Ajoin sitten siellä ensimmäisellä pätkällä päin puuta ja polvi meni ”paskaksi”.

MM-kausi oli myös rahallisesti kalliimpi kuin Savo oli laskenut.

– Lainarahasta oli kulunut 80 prosenttia jo ensimmäisenä vuotena.

Vaikka Savo suuntasi tavoitteellisesti EM-sarjaan 2017, oli paljon ehtinyt muuttua henkisellä puolella jo edeltävänä vuotena.

– Hauskanpito oli loppunut ja ajaminen vain oli vaikeaa. Jouluna 2016 tein päätöksen vähentää panoksia endurossa, vaikka tähtäsinkin EM:iin.

– Kun päätös oli tehty, oli minulla selkeä syy päästä kouluun. Kuulin hyvää Proakatemiasta, minne pääsin sisään ensimmäisellä yrityksellä. Aloitin opiskelun syksyllä 2017.

Savo ehti urallaan voittaa muun muassa SM-hopeaa ja -kerhojoukkuekultaa. EM-sarjassa hän oli parhaimmillaan kuudes kaudella 2015. Taskussa on myös maajoukkueista MM-pronssia ja nuorten EM-pronssia. Cross countrysta on irronnut yksi SM-pronssi.

Projektina urheilu- ja bisnesseminaari

Proakatemian urheiluhenkiset yrittäjäopiskelijat järjestivät ensimmäistä kertaa Sport & Business Seminarin Tampereella vuonna 2016. Urheilutausta ja yhteinen intohimo toivat alkuperäisen järjestäjäkolmikon yhteen. Urheilun ja liike-elämän yhdistävä seminaaritapahtuma oli nähnyt päivänvalon.

Kesällä 2018 seminaarin järjestämisestä otti vetovastuun uusi, opiskelijoista koostuva ydintiimi. Sen muodostavat Juho Vähätalo, Ville Parkkila, Teemu Petäjistö ja Jesse Eskelinen. Myös tapahtumatuotannosta urheilun saralla kiinnostunut Savo hyppäsi remmiin mukaan.

Seminaari yhdistää Proakatemialaisia laajemminkin, sillä myynnissä on mukana jopa 70-80 opiskelijaa.

Seuraava seminaari järjestetään vakuuttavan puhujajoukon kera Tampere Areenalla torstaina 28. maaliskuuta.

– Tämä on niin mielenkiintoinen kokonaisuus, että haluan ehdottomasti olla mukana, Savo innostuu.

Savon mukaan seminaariin osallistujat saavat seminaarin puhujien kautta kattavasti näkemyksiä urheilumaailmasta työelämään.

Nimekkäin kotimaisen urheilukentän tekijä seminaarissa lienee jääkiekossa Suomen miehet ja nuoret maailmanmestariksi valmentanut Jukka Jalonen. Hän korostaa ryhmähengen merkitystä menestyksessä ja kertoo seminaarissa, miten rakennetaan menestyviä tiimejä.

Mukana on puhujia myös urheilumaailman ulkopuolelta, mutta viitekehyksenä toimii silti urheilu.

Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoo urheilun ja bisneselämän yhtäläisyyksistä otsikolla: Bisnes – urheilua sekin. Kallasvuo tuo myös esiin kokemuksiaan urheilusponsoroinnista ja mainosyhteistyöstä. Kallasvuo toimii nykyään muun muassa Veikkauksen hallituksen puheenjohtajana.

Yritysjohtaja ja hallitusammattilainen (mm. HJK, Nordic Business Forum) Petteri Kilpinen tuo seminaarissa esiin tulevaisuuden työelämän vaatimuksia niin yritysten kuin yksilöiden näkökulmasta.

Henkilöstöhallinnon ammattilainen Johanna Pystynen johti yli 400 henkilön ohjelmistotalo Vincit Oy:n Euroopan parhaaksi työpaikaksi vuonna 2016 ja Suomen parhaaksi työpaikaksi vuosina 2014-2016. Kilpinen kuvailee konkreettisten esimerkkien kautta, miten organisaatio saadaan parhaiten palvelemaan työntekijöiden yksilöllisiä tarpeita ja miten heitä autetaan löytämään täysi potentiaalinsa.

– Seminaarin kantava teema on urheilukytkösten lisäksi ihmisten johtaminen ja tulevaisuuden työelämä. Esimerkiksi Kilpinen tuo esiin, minkälaisia eroja on sukupolvien välillä ja miten nuoremmat työntekijät huomioidaan.

Savo korostaa, että tapahtuma on hyvä paikka kilpakuljettajille ja -tiimeille hakea oppia sekä tutustua yrittäjiin.

Tiivis seminaariohjelma

Seminaaritorstai käynnistyy ovien avaamisella ja VIP-aamiaisella kello 8:30. Jukka Jalonen aloittaa kello 9:30 ja Olli-Pekka Kallasvuo on vuorossa kello 10:30.

Lounas alkaa kello 11:00, jolloin VIP-lippulaiset pääsevät myös tapaamaan puhujia. Lounasaika on paneelikeskusteluineen erinomainen paikka verkostoitumiseen.

Paneelikeskustelussa aiheena on elektroninen urheilu – miksi E-urheilu on hyväksi yrityksille ja miten yritykset voivat hyödyntää näkyvyyttä E-urheilussa?

Johanna Pystynen astuu puhujaksi kello 13:00 ja Petteri Kilpinen kello 14:00.

Kello 15:30 alkaen on mahdollisuus verkostoitumiseen ja VIP-lippulaisilla puhujien tapaamiseen.

Tapahtuma päättyy kello 16:15.

Lippu Sport & Business Seminariin maksaa 149 euroa ja VIP-lippu 229 euroa.

Järjestäjillä on tavoitteena houkutella paikalle 400 vierasta.

Urheilutausta työelämän hyötykäyttöön

Entäs se Savon urheilu-ura? Katkolla se oli, mutta orastavaa uutta kasvua on havaittavissa. Laji on kuitenkin crossfit, missä esimerkkiä näyttää tamperelainen motocrossin SM-mitalisti Teemu Keljo. Hän alkoi panostaa lajiin totisemmin viime vuonna. Loukkaantumiset sotkivat Keljon motocrosskaudet 2017 ja 2018, jolloin hän lukeutui vahvimpiin Suomen mestariehdokkaisiin. Keljo lopetti motocrossin ja suuntasi tavoitteensa crossfitiin.

– Joo, olen Keljon jalanjäljillä. Mutta pirun kaukana hänestä. Minulla on takana vasta parin kuukauden jakso lajia, Keljolla löytyy taustaa monta vuotta. Hän painaa hommia crossfitin eteen hulluna, Savo nauraa.

– Ehkä voisin joskus kisatakin lajissa, sillä kaipaan tavoitteellista treenaamista. Nyt vielä kuitenkin 50-vuotiaat naiset pistävät minua kovempia juttuja salilla. Laji on intensiivinen ja ”siisti”.

Eikä se enduro tai lapsuuden päälaji motocross aivan pois laskuista ole. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa Jämsässä enduro- ja motocrosskuljettajia vuosien varrella valmentaneella Savolla on edelleen pyörä. Viime syksynä tehdyt ajot tuntuivat mukavilta. Talvella hän seurasi enduron ensimmäisen SM-osakilpailun live-tuloksia, ja mieli teki mukaan viivalle.

– On sinänsä vaikea suhtautua ajamiseen. Olen aiemmin yrittänyt kisaamista täysillä. Kaikki paukut olivat ajamisessa. Miten sitä voisi nyt vain harrastella, koska olen ollut koko urani tavoitteellinen urheilija?

– Nyt haluan päästä työelämään vastaavasti, eli tavoitteellisesti. En halua olla rivityöntekijä, vaan saavuttaa asioita. Kyse on myös tiimityöstä, ja seminaariakin järjestäessämme olen huomannut, että touhu tuntuu omalta, kun siinä on urheilu mukana.

Savo saattaa jossain vaiheessa järjestää kilpailutapahtumia, kenties endurossa tai crossfitissä. Aika näyttää. Urheilu- ja bisnesmaailman yhdistäminen kiinnostaa häntä erittäin kovasti.

Ja niin, nähtiinhän Savo talvella myös televisiossa, MTV-kanavan Myyrä-seikkailuohjelmassa kilpailemassa Meksikossa.

 

Sport & Business Seminar