Remes varmisti Suomen mestaruuden

Kuva
Sami Salonen
Enduron SM-kauden viides osakilpailu ajettiin lauantaina Petäjäveden maisemissa. Sarjan toiseksi viimeisen osakilpailun voiton myötä enduron kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes varmisti E2-luokan suomenmestaruuden nimiinsä.

Aamulla Petäjävesi herätti kilpailijat pienellä vesitihkulla, mutta muuten kilpailusta saatiin nauttia kuivassa säässä. Reitti oli siirtymineen erittäin vaativa, ja näin ollen keskeyttäneiden lista venyi lauantaina pitkäksi.

Tuusulan Moottorikerhoa edustava Remes ajoi Petäjävedellä paitsi E2-luokan, myös kokonaiskilpailun voittoon ennen Jämsän Seudun Moottorikerhon Eemil Pohjolaa. E2-luokan kolmanneksi sijoittui Hämeenlinnan Moottorikerhon Ville Terälä, ja kokonaiskilpailun kolmanneksi ajoi puolestaan Kahvakoplan Aleksi Jukola. Remes sinetöi voiton myötä odotetusti suomenmestaruuden itselleen, vaikka sarjaa on jäljellä vielä yksi osakilpailu.

E1-luokan voittoon ajoi yllätysnimi Paavo Henriksson, jolle luokan voitto oli ensimmäinen laatuaan. Porin Moottorikerhoa edustavan Henrikssonin jälkeen toiseksi sijoittui Hämeenlinnan Moottorikerhon Antti Ahtila ja Sipoon Moottorikerhon Hugo Svärd oli kolmas.

E3-luokassa nopeimmin maaliin saapui kokonaiskilpailun kolmas Aleksi Jukola perässään Helsingin Moottorikerhon Toni Eriksson. Jämsän Seudun Moottorikerhon Mika Tamminen oli luokan kolmas.

Enduron SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Vantaan Vauhtikeskuksen ympäristössä 29.-30. syyskuuta.

Tulokset

Sarjapisteet