Pohjola ylivoimainen SM-avauksessa

Teksti
Eemil Pohjola kuvassa keskellä kisan jälkeen ykköspystin pokanneena.
Kuva
Tommy Salonen
Mallusjoella avatun enduron SM-kauden kirkkain tähti oli Eemil Pohjola, joka nappasi yleiskisan voiton noin viiden minuutin erolla seuraavaan.

lauantaina Mallusjoella ajettu enduron SM-avaus oli täysin Eemil Pohjolan hallintaa. Jämsän Seudun Moottorikerhoa edustava nuorukainen vei TM-moottoripyörällään Ramirent SM-Enduron yleisen luokan nimiinsä täysin ylivoimaisesti lähes viiden minuutin erolla. Samalla hän kuittasi E2-luokan korkeimmat pisteet.

– Keli oli mitä mahtavin, eli vettä tuli taivaalta ja sai olla märkänä koko päivän, Pohjola kertaa pilke silmäkulmassa.

– Pyörä tuntui tosi hyvältä ajaa, ja pelasi niin kuin pitikin. Tähän päivään ei voi olla kun tyytyväinen. Tuloksissa yleiskilpailun sekä oman luokan voitto. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kolmen viikon päästä ajettavaan seuraavaan SM-osakilpailuun sekä reilun kuukauden päästä ajettavaan Päitsiin.

Yleiskilpailun kakkospaikasta sen sijaan käytiin tiukkaa taistoa Pohjolan seuratoverin Mika Tammisen ja Helsingin Moottorikerhon Henri Himmasen välillä Tammisen viedessä hopeaa muutaman sekunnin erolla. Samalla mies voitti E3-luokan Himmasen sijoittuessa toiseksi. Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Aleksi Jukola sijoittui E3-luokan kolmanneksi.

E2-luokan toisen sijan nappasi Marjanpoimijat-kerhon Riku Riiheläinen Sysmän Moottorikerhon Jani Salosen kivutessa palkintokorokkeen alimmalle paikalle.

E1-luokan voitti Salpausselän Moottorikerhon Antti Hänninen, joka sijoittui yleiskilpailun neljänneksi. E1-luokan toiseksi sijoittui Jämsän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma ja kolmanneksi tämän seurakaveri, hallitseva Euroopan mestari Roni Kytönen.

U20-luokan vei nimiinsä Jämsän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma, toiseksi sijoittui Hämeenlinnan Moottorikerhon Eetu Puhakka ja kolmanneksi Peetun pikkuveli Pyry Juupaluoma.

Tuusulan Moottorikerhon Tero Häkkinen voitti veteraanien V40-luokan, Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen vei nimiinsä V50-luokan ja V60-luokassa korkeimmat pisteet otti Hannu Kormano.

Hallitseva enduron naisten MM-sarjan mestari Sanna Kärkkäinen teki nyt kisadebyyttinsä miesten sarjassa. Nainen nappasi hienosti B1-luokan kolmannen sijan Pyry Juupaluoman viedessä voiton ennen Lukas Kumosta.

Kilpailun tulokset