Jämsän cross countryn ilmoittautuminen jo avattu

Kuva
Marko Vihriä
Cross countryn Suomen mestaruussarjan toiseen osakilpailuun on vielä reilut pari kuukautta aikaa, mutta Jämsän koitokseen on jo mahdollista ilmoittautua. Myös kilpailun perusinfo on julkaistu.

Mobius SM Cross Country -sarjan avaus järjestettiin Hattulan Parolannummella 21. huhtikuuta. Toinen osakilpailu on vuorossa Jämsän motocrosrata-alueen maisemissa lauantaina 21. heinäkuuta.

Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) isännöimän kilpailun ilmoittautuminen on avattu Kalkku ry:n nettisivulla www.kalkku.fi. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 8. heinäkuuta kello 20:00.

Kilpailun kattava info löytyy puolestaan JSMK:n nettisivulta www.j-smk.net/tapahtumat/jamsa-cc-2018.

Tutut maastot ja toiminnot

Jämsän osakilpailussa ajetaan alustavasti 11-13 kilometriä pitkää reittiä, jossa hyödynnetään motocross-, enduro- ja trial-harjoitusmaastoja. Reitti mukailee viimevuotista ja maapohja on pääasiassa hiekkaa. Reitille mahtuu myös metsäosuuksia sekä niin sanottu trial-kallio, missä on kivisempää ja kallioisempaa mäkiosuutta. Naiset, nuoret, 60-vuotiaat veteraanit ja classic eivät aja tunnin mittaisessa kilpailussaan trial-kallio-osuutta.

Yllä mainitun ensimmäisen lähtöryhmän lisäksi päivän aikana ajetaan kaksi muuta ryhmää, joissa kummassakin kilpaillaan kaksi tuntia. Toisena ryhmänä starttaa harraste, joka pääsee näin ollen vain vähän kuluneelle reitille nautiskelemaan.

Kolmannessa ryhmässä ajetaan Suomen mestaruuspisteistä, kun A-luokka on liikkeellä. Samassa ryhmässä ajavat alle 20-vuotiaat, B-luokka sekä 40- ja 50-vuotiaat veteraanit.

A-luokan SM-osakilpailun lisäksi kyseessä naisten, 20-vuotiaiden sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupien toinen osakilpailu.

Mobius SM Cross Country -sarjan pääyhteistyökumppani on Mobius. SM-sarjan muita yhteistyökumppaneita ovat Bike & Boat World, Biolan, Blå Band, Brandix, Duell, KTM, Mitas (Motorengas), Motopalvelu Niemitalo, Nilfisk, OFFROADPro, Olvi, Racingbike, TSMU Extreme Areena, Wheel Factory ja Yamaha.

CC SM Jämsä la 21.7.2018

www.j-smk.net/tapahtumat/jamsa-cc-2018

kalkku.fi/kilpailut.php?id=834

Mobius SM Cross Country

www.SMcrosscountry.fi

www.Facebook.com/SMcrosscountry

www.YouTube.com/81mediafinland1

Suomen Moottoriliitto

www.moottoriliitto.fi