Videot

  • 18.05.2012 - 17:17

    Kuvasimme keskiviikkona Italiassa kypäräkameralla ajoa KTM:n vuosimalliston 2013 esittelytilaisuudesta. Videolla pääsee tutustumaan Italian testioloihin sekä KTM Nordicin edustaja Kimmo Hurrin ajoon.

  • 09.05.2012 - 16:17

    Nyt on aika jättää hyvästit Jussi Nikkilän motocrossleirille, kun käsittelyssä on sarjan kuudes ja viimeinen osa. Motocrosskilpailuja ei voiteta starteissa, mutta niillä on merkittävä rooli lopputuloksen kannalta. Nikkilä opastaakin nyt lähtöpaikan tekemisessä sekä startin ottamisessa.

  • 03.05.2012 - 16:34

    Toni Eriksson oli kahdella erävoitollaan MX1-luokan kiistaton valtias kauden ensimmäisessä MX1-luokan SM-osakilpailussa Vantaalla. Toiseksi paras pistemies oli Ludde Söderberg ja kolmas Jukka Pirinen. MXJ-luokan Suomen Cupissa kärkikolmikon muodostivat Lari Jukola, Mikael Kaipanen ja Jami Numminen.

  • 30.04.2012 - 19:12

    Panssari Cross Country III käynnisti lajin neliosaisen SM-sarjan. Vielä muutama päivä ennen kisaa näytti siltä, että reitillä uidaan oikein huolella, mutta onneksi keli muuttui ja kisa saatiin viedä läpi melko kuivalla reitillä. Avauskilpailu kirjattiin Roni Nikanderille. Toiseksi sijoittui Marko Tarkkala ja kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet kuittasi Jari Mattila.

  • 18.04.2012 - 16:41

    Motocrossin kaksinkertainen maailmanmestari, hollantilainen John van den Berk ei ole jättänyt lajia, vaikka hänen kultavuotensa ajoittuvat 1980-luvulle. Seurasimme van den Berkin ajovalmennusta Espanjassa, missä mukana oli myös nuori Mikael Kaipanen.

  • 07.04.2012 - 20:09

    Legendaarinen Päijänteen Ympäriajo ajettiin tänä vuonna 77. kerran. OFFROADPro seurasi kuljettajien matkaa perjantain lähdön tunnelmista aina sunnuntain palkintojenjakoon saakka. Kuvanauhalle tallentui vauhdikasta ajoa, nurinajoja, kiivasta tunnelmaa, teknisiä ongelmia - ja ennenkaikkea sitä legendaarista Päijänteen tunnelmaa. Kolme pitkää päivää tiivistyy tällä videolla 45 minuuttiin.

  • 29.03.2012 - 17:34

    12-vuotias motocrossari Kim Savaste asuu nykyään vanhempiensa ja veljensä kanssa Espanjassa, missä hän myös harjoittelee ja kilpailee. Savasteet muuttivat Espanjaan juurikin motocrossin takia.

  • 21.03.2012 - 11:50

    OFFROADPro kävi Espanjan Fuengirolassa tapaamassa Kimi Räikkösen omistamaa Ice One Racing -tiimiä ja sen kuljettajia. Jututimme näin ennen kauden alkua Santtu Tiaista ja Dean Ferrisiä, sekä muutamaa tiimin juniorikuljettajista.

  • 19.03.2012 - 09:48

    Perinteinen Numibia Snow Enduro keräsi yli 300 osanottajaa Mäntsälän Nummisiin. Samassa yhteydessä ajettiin kauden ensimmäinen nuorten SM-osakilpailu. Tässä parhaat palat ja nuorten kuskien mietteet kilpailusta.

  • 16.03.2012 - 17:01

    Motocrossin MX1-luokan Suomen mestari Tommi Mäkinen paranteli flunssaansa, kun tapasimme hänet veljensä Miikan kanssa Belgian Lommelissa. Kaksikko on Belgiassa valmistautumassa SM-kauteen sekä MX3 MM-avaukseen.

  • 14.03.2012 - 10:51

    Antti Pyrhönen saa tänä vuonna omaan AP24 Racing -tiimiinsä seuraa Ludde Söderbergistä. Tapasimme kaksikon Belgian Lommelissa, missä he olivat valmistautumassa MX3 MM-sarjaan. Pyrhönen ja Söderberg kertoivat tämän hetken tuntemuksistaan sekä tavoitteistaan MM-sarjaa ajatellen.

© 1999-2011 OFFROADPro | JMS Nordic Oy