Ykkösluokan voitto Jämsään

Teksti
Pikkupakkasista huolimatta ojissa oli Kustaan tapaan runsaasti vettä ja kuraa. Pikkupakkasista huolimatta ojissa oli Kustaan tapaan runsaasti vettä ja kuraa.
Kuva
Sami Salonen
Kärme Kustaan Kiemurat oli perinteisen rankka

Kolmen kuskin partioina ajettava Kärme Kustaa päättyi kuraisissa olosuhteissa jämsäläisjoukkueen voittoon. Ykkösluokan, eli kovimman kilpaluokan voiton vei yli neljäntoista minuutin erolla joukkue Nirkkonen & Koneurakointi Wahlroos, jonka kuskeina ajoivat Eemil Pohjola, Matias Savo ja Kalle Järvinen.

Lähtölistan nimekkäin kolmikko Eero Remes, Henric Stigell ja Mauno Hermunen, joukkueellaan Isä Viidan opetuslapset taisteli liejun ja kivikon läpi toiseksi.

Kolmannen sijan ykkösluokassa otti kokeneiden trial-taitureiden joukkue Ajetaan tapeilta.com. Siinä Henri Himmasen lisäksi pyöränkäsittelyn tekniikkaa esittelivät vanhat konkarit Pasi Jaatinen ja Tomi Luhtasuo.

Ykkösluokan ajaessa kolme kierrosta, oli matalamman kuljettajaluokituksen kakkos- ja kolmosluokille määritetty kahden kierroksen kilpailu.

Kakkosen voiton vei Team JSV & Daytona, kuskeinaan Jari-Pekka Lundahl, Juuso Salo ja Ville Terälä.

Kolmosen voiton otti joukkue K & TM Senior Projekt, jossa takavuosien road racingin kärkikuski Topi Haaralan kaverina puursivat Antti Niemi ja Joni Savinen.

Firmajoukkueiden Business –luokan ykköspytyn vei Arvoaidat Oy:n joukkue. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa veljekset Valtteri ja Lauri Salonen kisahommissa, heidän lisäkseen joukkueen kolmantena kuskina urakoi Kosti Kirjavainen.

SE-TEAMin kolmikko Jukka Aures, Santtu Enjala ja Nico Lindström taituroi luokan kakkoseksi ja Team ilox Oy:n kolmikko Marko Erving, Tom Nordman ja Janne Rantanen kolmanneksi.

Naisten luokassa vain joukkue Konekuusen A.S.E pääsi maaliin asti, sen kolmikkona Kärmeksen nujersivat Annamaria Karikuusi, Sanna Kärkkäinen ja Esmeralda Vesterinen.

Kilpailun täydelliset tulokset löytyvät tästä

Ykkösluokan voittajajoukkueen Eemil Pohjola ylittää ojaa kuivin sukin. Ykkösluokan voittajajoukkueen Eemil Pohjola ylittää ojaa kuivin sukin.
Kuva
Sami Salonen
Kakkosluokan voiton vieneestä joukkueesta Juuso Salo puskee suo-ojan yli. Kakkosluokan voiton vieneestä joukkueesta Juuso Salo puskee suo-ojan yli.
Kuva
Sami Salonen
Supermoton maailmanmestari Mauno Hermunen Suomi-enduron pyörteissä. Supermoton maailmanmestari Mauno Hermunen Suomi-enduron pyörteissä.
Kuva
Sami Salonen
Roni Nikander (nro 1) nojaili rennosti pyöräänsä ennen starttia. Metsässä miehen vauhti oli yhtä huimaa kuin ennenkin. Ihme jos Nikanderia ei lopettamispäätöksestään huolimatta nähdä ensi kaudella taas kilparadoilla. Roni Nikander (nro 1) nojaili rennosti pyöräänsä ennen starttia. Metsässä miehen vauhti oli yhtä huimaa kuin ennenkin. Ihme jos Nikanderia ei lopettamispäätöksestään huolimatta nähdä ensi kaudella taas kilparadoilla.
Kuva
Sami Salonen