Weckman EMX125 erävoittoon Italiassa

Teksti
Kuva
MXGP
Sipoolaisjuniori hallitsi kilpailua lähdöstä maaliin.

Diga Racing KTM-tiimissä tällä kaudella kilpaileva Emil Weckman saapui EMX125-luokan toiseen osakilpailuun Italian Trentinoon sarjassa neljäntenä ja 15 pistettä sarjaa johtavaa Rene Hoferia perässä. Lähtökohdat kisaan olivat siinä mielessä hyvät, että kolme vuotta sitten Weckman voitti uransa ensimmäisen EM-erän samaisella Pietramuratan haastavalla radalla. Aika-ajossa Weckman oli lupaavasti neljäs ja otti ensimmäisessä erässä hyvästä lähtöpaikasta kaiken irti ja nappasi startin nimiinsä.

- Tällä radalla startti on todella tärkeä, koska ohituspaikkoja on vähän. Radalle tulee paljon uria, mutta ohitus on silti vaikeaa. Sain ajaa kärjessä aika rauhassa ja varsinkin kun varikolta näin, että Hofer sai huonon startin ja sarjassa toisena ollut Filip Olsson joutui keskeyttämään. Kisan loppukierroksilla minulla oli vaikeuksia kierroksella ohitettavien kanssa kun he eivät ehkä nähneet sinistä lippua ja toisena ollut Emilio Scuteri pääsi hetkeksi vajaan kolmen sekunnin päähän. Vikalla kierroksella sain kuitenkin taas eroa ja ajoin voittoon. Olen kyllä todella iloinen ja tästä on hyvä lähteä huomiseen kisaan. Myös huomenna startti on todella tärkeä, koska ilman hyvää starttia tämän päiväisen tasoinen ajo ei riitä voittoon näin tasaisessa joukossa. Harjoittelen startteja joka treeneissä ja käyttämäni LITPro datankeruu systeemin mukaan pääsen keskimäärin 0,9 sekunnissa 4,6 metriin, joka heidän tilastojensa mukaan on hyvän startin kriteeri. Rataa varmaan möyhennetään ja kastellaan eli toivottavasti ohituspaikkoja tulee lisää, kertoo Weckman.

- On mahtavaa, että vanhempani ja isovanhempani olivat täällä kannustamassa ja muutenkin tukemassa. Isovanhemmat ovat kiertäneet asuntoautolla Euroopassa nyt pari viikoa Valkenswaardin kisasta saakka ja erityisesti täällä on ollut hyvä kun on voinut nukkua varikolla eikä ole tarvinnut lähteä hotelliin. Saan siten nukkua tunnin pidempään ja toisaalta on mukavaa kun kisoissa on oma paikka jossa voi rauhoittua, päättää Weckman.

EMX125-luokan toinen erä ajetaan huomenna sunnuntaina kello 8.40 ja sen voi katsoa suorana maksullisesta www.mxgp-tv.com osoitteesta.

Kuva
MXGP