Virtasen kisaraportti kauden päätöksestä

Teksti
Kuva
Ria Virtanen Racing Team
Hollannin naisten MM-kilpailuun oli saapunut paikalle 34 kuljettajaa, joten aika-ajosta ei tarvinnut ottaa paineita, kaikki olivat loppukilpailussa varmuudella mukana. Rata oli melko erityislaatuinen, koska se oli tehty asfalttiradan päälle tuomalla hiekkaa. Lauantaina 27.8. oli harjoitus- ja aika-ajot, jossa Virtanen oli 32:s ja toinen suomalaiskuski Maarit Mäkinen 33.
 
Lauantaina lähti ensimmäinen erä vauhdikkaasti liikkeelle, kun Virtasen jalan yli ajettiin heti ensimmäisessä mutkassa kallistaessaan pyörää. Virtanen kaatui, mutta kilpakumppani pääsi jatkamaan matkaa. Virtanen pääsi jatkamaan matkaa vasta toiseksi viimeisenä. Ajo näytti erässä kulkevan hyvin, mutta loppupuolella erää hypätessään hyppyrin yli ajautui alastulossa kahteen uraan ja kaatui paaleihin ratavarikon kohdalla. Siinä meni turhaa aikaa, mutta hän oli silti maalissa 31.
 
Sunnuntain 28.8. aamuna Assenin keli näytti hienolta! Aamun warm-up suijui ongelmitta. Veteraanien kilpailuja ennen kuitenkin tuli valtaisa ukkonen ja taivas aukeni aivan täysin! Rata meni todella haastavaan kuntoon, koska vesi jäi tietenkin lillumaan asfaltin päälle, eikä imeytynyt niin kuin normaalilla hiekkaradalla. Virtasella oli jo haasteita päästä tutustumiskierroksella rataa ympäri. Radan kunnosta kertoo se, että jopa kärkikuskien keskituntinopeus tippui 15 km/h edellisen päivän erästä. Virtasen erä päätyi vajaan parin kierroksen jälkeen keskeytymiseen ensimmäisen kerran radan kunnon takia 10 vuoden kilpauralla.
 
Tiimin toinen kuski Pasi Virtanen ei tällä kertaa selvinnyt veteraanien loppukisaan, mutta nautti muuten tunnelmasta.
 
Kokemuksena kilpailu oli mahtava. Puitteet olivat parhaimmat tähän saakka.
 
Imatralla oli naisten viimeinen MX-liigakilpailu sunnuntaina 4.9. Virtanen oli tasainen suorittaja, aika-ajossa 2. Molemmissa erissä otti loistavat lähdöt ollen ensimmäisessä erässä melkein loppuun asti johdossa ja toisessa erässä johti alusta erää puoliväliin. Molemmissa siis maalissa toinen. Vaikka on loistava starttaaja, on Hanna Mertsalmi ollut kuitenkin tällä kaudella nopeampi kuljettaja.
 
Ensimmäisen erän jälkeen olikin tasaisesti ajaneet kilpasiskot ratkaisseet omat kauden mitalisijoitukset Mertsalmen voittaessa ja Virtasen varmistaessa koko kauden hopean. Toiseen erään jäi vielä jännitettävää kauden kolmosen suhteen. Maarit Mäkinen piti pintansa ja ajoi sellaisella varmuudella, että sai pidettyä tähän saakka olleen kolmospaikkansa.
 
Pasi kävi Imatralla ajamassa piikkiluokan liigan osakilpailun. Oli fiilistelemässä, kun on ajanut elämänsä toisen kilpailun Imatralla 1976 eli 40 vuotta sitten. Silloin oli pyörä hajonnut pari sataa metriä ennen maalia johtopaikalta. Vaikka tuloksesta ei silloin saanutkaan palkintoa, oli saanut kilpailujen nuorimman osallistujan palkinnon!
 
Seuraavaksi Rialla on edessä olkapääleikkaus. Vamma on peräisin viiden vuoden takaisesta kaadosta Vantaan MM-kilpailuissa. Olkapää on vaivannut kaikki nämä vuodet, mutta tänä vuonna erityisesti. Leikkaus on lokakuussa ja treenaamista pääsee jatkamaan melko pian sen jälkeen. Jää hyvin aikaa olla iskussa kevääseen mennessä.
 
Suurkiitos kaikille sponsoreille kaudesta ja ensivuonna taas ajetaan!