Virtanen pohtii CC-kisojen väliin jättämistä

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Rata oli sateiden jälkeen yllättävän hyvä aikaisempaan kokemukseen verrattuna parin vuoden takaa. Silloin rata oli sateiden ansioista melko pohjatonta velliä. Rataprofiili on enemmän kelkkailuun soveltuva, koska on melko tasainen kuin perinteinen crossirata ja hyppyrit ovat vaatimattomia.
 
Aikataulu oli poikkeava, kun juniorit ajoivat aamusta ja kokeneemmat kuskit iltapäivän puolella. Päivän aika-ajo sujui suuremmitta yllätyksittä. Hanna Mertsalmi oli nopein ja Virtanen toiseksi nopein. 
 
Ensimmäisessä erässä Virtasella oli huono lähtö, mutta hän nousi nopeasti kolmanneksi. Puolessa välissä erää sai sopivan ohituspaikan edellä ajaneesta ja oli lopulta maalissa toinen. 
 
Toisessa erässä Virtasella oli parempi lähtö ja ajoikin keulilla kierroksen verran. Mertsalmi ajoi tuossa vaiheessa ohi ja sijoitukset samat kuin ensimmäisessä erässä. Samoin Anu Nummela ajoi kolmantena maaliin molemmissa erissä, vaikka joutui myös painimaan omasta sijoituksestaan erän aikana.
 
- Hiukan oli päivän aluksi rentous hukassa. Syynä lienee aiemmin ajettu cross country -kisa, mikä hiukan vei pois parasta terää. Mietinnässä on nyt, jos loput CC-kisat tänä vuonna jäisi ajamatta, Virtanen pohti tiedotteessaan.
 
Virtasen seuraavat kilpailut ovat sunnuntaina MX-liigan kuudennen osakilpailun merkeissä Raahessa. Sen jälkeen on muutaman viikon tauko naisten Liigassa.