Virtanen avasi EM-pistetilinsä

Teksti
Kuva
Ria Virtanen Racing Team
Ria Virtanen ajoi ensimmäistä kertaa urallaan pisteille motocrossin naisten EM-sarjassa.

Virtanen ajoi Saksan Schwedtin radalla viikonloppuna naisten motocrossin EM-osakilpailussa. Kyseessä oli kauden kolmas osakilpailu EM-sarjassa.

Perjantaina oli kisapaikalla sateista. Onneksi rata imi hyvin vettä. Ennakkoon Virtanen oletti radan olevan kovapohjainen, mutta paikan päällä selvisi, että rata onkin hiekkapohjainen ja hyvin pehmeä. Pisimmät hyppyrit olivat liki 40-metrisiä ja rata oli hyvin nopea.

Lauantaina sää oli poutainen. Harjoituksissa, aika-ajossa sekä puomilleajoerässä Virtanen oli tasaisesti 23:s kaikkiaan 26 kuljettajasta. Aika kuitenkin parani kolmella sekunnilla erän aikana aika-ajoajasta. Edellä olevat kolme kuljettajaa olivat sekunnin sisällä.

Rata oli melko hurjassa kunnossa sunnuntain kilpailuun. Kilpailun 20 minuuttia + 2 kierrosta olivat melko rankkoja. Helteinen sää aiheutti myös lisää haastetta.

Ensimmäisessä kilpailuerässä Virtanen ajoi 20:ksi ja siis ensimmäiselle EM-pisteelle! Virtaselle tämä oli positiivinen kokemus ja samalla harmitteli, että jos olisi päässyt aiemmin edellä ajavan ohi, olisivat mahdollisuudet olleet vielä paremmille sijoituksille. Rankassa kilpailussa oli monelle kuljettajalle tullut väsymys loppupuolella erää.

Toisessa erässä rankka rata ja helteinen keli iskivät sitten myös Virtaseen. Erä ei sujunut enää samalla tavalla ja tuli myös turhia ajovirheitä. Maaliin kuitenkin ja sijoitus 24.

Kauden neljäs ja samalla viimeinen EM-osakilpailu ajetaan Latviassa 8.-9.7. Sitä ennen on kuitenkin kotimaiset kilpailut, joista lauantaina 1.7. MX125-luokan kilpailu ja sunnuntaina 2.7. jatkuu naisten Suomen Cupin kisat Kuopiossa.