Vantaalla ei ajeta tiellä

Teksti

Kisan järjestelytoimikunta tarjosi mahdollisuuden tutustua tulevan SM-Enduron reittiin ajamalla. Retkemme risteili MK1:n ja MK3:n maisemissa ja niiden välisillä siirtymäpoluilla. Kisassa ei juuri maantienlaitaa tulla kurnuttamaan vaan reitti polveilee myös siirtymien osalta pääosin metsässä.

Ihan kevyt kilpailu ei ole luvassa vaan Suomen mestaruuskilpailun arvon mukaisesti kuskeja odottaa hiet pintaan nostava rata. Mitään erityisen pahaa tai vaikeaa ei katselmuksessa reitiltä löytynyt, raskaus ja vaativuus tulee radan tasaisesti haastavasta luonteesta ja ajomatkojen pituuksista.

Koeajoimme sekä erikoiskokeita että siirtymiä. Rajun sateen jäljiltä reitti oli normaalia märempi mutta veteraaniharrastelijallekin silti täysin ajettava. Kuntoa kisa tulee vaatimaan, sillä maaperän laadusta johtuen perse penkissä ei montaa metriä tarvitse röhnöttää vaan ajamiseen on keskityttävä kunnolla koko ajan.

Hanskallion erikoiskoe ja alueen siirtymäreitti tulee olemaan se paikka, minne katsojana kannattaa mennä. EK on kivistä mutta aika jouheaksi nauhoitettua, tarkasti ajettavaa pätkää. Siirtymä samoissa maisemissa tarjosi lehtimiehelle mahdollisuuden jopa välillä vähän työntää pyörää luikkaiden kivikoiden ylityksissä.

”Hansiksella” tulee olemaan myös kattavat kioskipalvelut ja pysäköintimahdollisuudet. Rata risteilee alueella niin laajasti, että alueen teiden varsilta löytyy katsottavaa ilman maastossa marssimistakin. Suositeltava paikka vaikkapa koko perheen voimin tuleville on alueen niin sanottu Mastomäki. Sinne on helppo mennä ja mäen laelta pääsee seuraamaan kuskien taitoja vaikeiden kallionousujen kanssa siirtymällä.

Alustava reittiseloste:

AT1 lähtö kilpailukeskuksesta

AT2 Lamminpää. 7.5 km

MK1 Seepsula lähtö 7 km

MK1 Seepsula maali 5.6 km

AT3 Senkkeri n.6 km

MK2 Allright (Lavanko) lähtö 5 km

MK2 Allright (Lavanko) maali. n. 6-7 min

Huolto 100 m

AT4 lavanko 100 m

MK3 Kuusakoski (Hanskallio) lähtö 5 km

MK3 Kuusakoski (Hanskallio) maali 7.5 km

Huolto 8 km

 

Video kisan maastoista löytyy tästä.