Vakuutusyhtiön mukaan vasemmalta tuleva on väistämisvelvollinen

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Hyvinkäällä toukokuussa ajettuun motocrosskilpailuun liittyy vakuutusyhtiön puolelta selvityspyyntö, jossa lähtökohtana on, että kahden kuljettajan kolarissa vasemmalta tuleva on väistämisvelvollinen.

Hyvinkäällä järjestettiin lauantaina 13. toukokuuta veteraanien MXV45-luokan Suomen Cup -osakilpailu, jonka ensimmäisen erän startin jälkeen toisessa mutkassa kaksi kuljettajaa ajoi yhteen sillä seurauksella, että molemmat kaatuivat.

Toinen kuljettajista oli Petri Tuukkanen, jolta toisen osapuolen liikennevakuutusyhtö on nyt tiedustellut tarkemmin tapauksesta.

- Vakuutusyhtiö nosti esiin sen, että tieliikennelain mukaan vasemmalta tuleva on väistämisvelvollinen. Minä olin meistä kahdesta vasemmalla puolella ja toinen kuski oikealla, Tuukkanen aloittaa.

- Vakuutusyhtiön mielestä minä olen syyllinen kolariin, ja korvaukset pitää maksaa minun vakuutuksestani.

Tuukkanen ei ole omien sanojensa mukaan saanut vakuutusyhtiöltä tarkempaa kuvausta, miksi asiaa selvitetään. Hänen ymmärryksensä mukaan kolarin toinen osapuoli on tehnyt vahinkoilmoituksen omalle liikennevakuutusyhtiölleen, joka on tarttunut selvittämään asiaa. Tuukkanen ei myöskään tiedä, minkälaisia vahinkoja ollaan korvaamassa.

Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että vakuutusyhtiön puolesta ollaan nyt selvittämässä asiaa liikennelakiin liittyen, ja tulkitaan kolarin tapahtuneen risteysalueella.

- Sanoin vakuutusyhtiön edustajalle, että kyseessä oli puhdas kisatilanne. Kysyin myös häneltä, onko hän koskaan käynyt katsomassa crossikisaa tai tietääkö ylipäätään, minkälainen laji on kyseessä. Ei siellä päde liikennesäännöt. En saanut vastausta.

- Omasta mielestäni jokainen kuski huolehtii itse omista, pyöränsä ja varusteidensa vahingoista.

Tuukkanen joutuu seuraavaksi selvittämään tapahtumaa kirjallisesti vakuutusyhtiölle. Vielä ei siis ole tiedossa ratkaisua, mikä taho on korvausvelvollinen. Itse kilpailupaikalla asiaa ei ole käsitelty kilpailun tuomariston toimesta.

Yleisellä tasolla Suomen Moottoriliiton alaisissa kilpailuissa kilpailijoilla pitää olla ajajalisenssi, johon on sidottu henkilökohtainen tapaturmavakuutus. Suomen laki puolestaan vaatii liikennevakuutuksen tietynlaisiin moottoriajoneuvoihin (liikenteeltä eristetyllä alueella liikennevakuutus ei ole pakollinen). Käytännössä liikennevakuutus on pakollinen myös rekisteröimättömissä motocrosspyörissä.

Tuukkasella on ajajalisenssi tapaturmavakuutuksineen ja pyörässään liikennevakuutus.

(Juttua päivitetty ti 21.6.2017 klo 23:45)

Kolarin toisena osapuolena ollut Miikka Kalliokoski mursi tilanteessa ranteensa, joka korjattiin leikkauksella. Kalliokoski piti tapahtunutta puhtaana kilpailutilanteena. Hän on käynyt asioita läpi Tuukkasen kanssa eikä kummallakaan osapuolella ole pahaa sanottavaa toisesta.

Kalliokoski teki tapahtuneesta (murtumasta ja sen hoidosta) normaalisti liikennevahinkoilmoituksen liikennevakuutusyhtiöönsä.

Yleistämällä voidaan sanoa, että vakuutusyhtiöiden käytäntöön kuuluu (useamman kuin yhden osapuolen) onnettomuuksissa selvittää syyllinen, jonka liikennevakuutuksesta vahingot korvataan.

OFFROADPro pyrkii seuraamaan tapauksen etenemistä.