Töttermanin johtama lajiryhmä viitoittaa askelmerkit endurolle

Teksti
Kuva
Suomen Moottoriliitto ry.
- Enduron parissa on tullut ryvettyä tosiaankin jo yli 35 vuotta, eikä sitä vieläkään ymmärrä lopettaa, toteaa vuorostaan veteraanisarjoissa tasavallan terävimpään kärkeen kuuluva Tötterman.
 
Töttermanin vankka lajituntemus- ja näkemys valjastetaan nyt siis koko laajan harrastajajoukon hyväksi. Enduron lajiryhmään kuuluvat Töttermanin lisäksi Mia Aho, Tarja Kaivolainen, Jarkko Valtonen, Tero Svinhuvud ja Timo Juva.
 
- Meillä on koossa hyvä porukka, josta löytyy lajikokemusta aiemmilta vuosilta ja toisaalta tervetullut tuulahdus tulevaan. Erilaiset näkemykset ovat lajiryhmän rikkaus ja en epäile yhtään, ettemmekö löydä yhteistä säveltä.
 

"Pidetään enduro jatkossakin endurona"

Uusiutunut lajiryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran tammikuussa. Tötterman pohjustaa tulevaa vaihtamalla ensin ajatuksia ja kokemuksia edeltäjänsä Juha Nuuttilan kanssa.
 
- Lajiryhmän ensisijaisena roolina on viitoittaa selkeät askelmerkit sille, mihin suuntaan suomalaista enduroa kehitetään. Poukkoilua on pyrittävä välttämään, lajipäällikkö linjaa.
 
Töttermanin mukaan tilanne on jo nyt varsin hyvällä mallilla.
 
- Suuriin muutoksiin ei ole tarvetta, eikä kisojen luonnetta ole syytä muuttaa. Pidetään enduro jatkossakin endurona, eikä viedä sitä enää sen enempää crossin suuntaan.
 
Enduron mittavat harrastajamäärät ovat vakiintuneet ja pitäneet pintansa vaikeammista taloudellisista ajoista huolimatta.
 
- Onhan se kieltämättä ollut pitkään jo sellaista sisukasta rimpuilua, sillä kyllähän esimerkiksi tuo vakuutusmaksupuoli on tosi haasteellinen.
 
Tötterman tähdentää enduron harrastajien ja kerhojen ensiarvoisen tärkeää roolia.
 
- Lajiryhmän on suunnattava katseensa vielä enemmän sankan harrastajapuolen suuntaan, josta lajimme valtaosa koostuu ja jonka välityksellä luodaan taloudelliset edellytykset.
 
Saumaton yhteistyö on onnistumisen peruspilari.
 
- Sitä tulee yhä tiivistää akselilla kerhot-liitto-harrastajat ja saada sitä kautta myös lisää nuoria hienon lajin pariin, painottaa Tötterman.