Torniossa yksipäiväinen MX-liiga

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Vielä ehtii mukaan
Polar Cross Moottorikerhon isännöimään kilpailuun ilmoittautui 155 ajajaa, joista 12 sunnuntaiksi kaavailtuun avoimeen MXC-luokkaan. Järjestäjät päätyivät lopulta yhdistämään kaikki luokat samalle päivälle, eli lauantaille, ja MXC-avoin on peruttu.
 
Alkuperäiset lauantailuokat ajavat aamupäivällä ja sunnuntailuokat iltapäivällä. Muutosta ei ole vielä päivitetty Suomen Crossitulosten ilmoittautumissivulle.
 
Kilpailuun on mahdollista ilmoittautua tiistaihin 5. heinäkuuta saakka Suomen Crossitulosten kautta. Mukaan voi lähteä myös myöhemmin, kunhan on suoraan yhteydessä järjestäjään. Torniosta toivotetaankin kaikki jo ilmoittautuneet ja ilmoittautumistaan pohtivat mukaan hienolle hiekkaradalle. Kyseessä on vuoden ainoa kilpailu Pohjois-Suomessa.
 
- Kilpailujen järjestämisen kulut kasvavat vuosi vuodelta ja meidänkin olisi pitänyt saada mukaan 250 kuskia, jotta pakolliset kulut olisivat peittyneet. Sen jälkeen voisi saada tuloja kerholle esimerkiksi mainosmyynnillä Kaikkia kuluja ei voi kuitenkaan kattaa nostamalla ilmoittautumismaksuja, Polar Cross Moottorikerhon Markku Kiviaho muistuttaa.
 
- Säästämme jonkin verran, kun muutamme kisan yksipäiväiseksi. Jos kisa menee nyt taloudellisesti miinukselle, sitten se menee. Valoisaahan meillä riittää, joten kisa on mahdollista ajaa näinkin.
 
Pohjoisessa on aiemminkin toteutettu ”poikkeavia” aikatauluja ja esimerkiksi Rovaniemellä on ollut lähes tapana ajaa yksipäiväinen kilpailu.
 
Tänä vuonna Pohjoisen Kierrosta ei saatu järjestettyä, ja viime vuosina on muutenkin ollut haasteita löytää kisajärjestäjiä. Tänä kesänä viikko ennen ja viikko jälkeen Tornion kilpailun on SM-viikonloppu ”etelässä”. Kiviahokin lähti pohtimaan tilannetta.
 
- On harmi, ettei meillä täällä ole perinteiden mukaisesti kahden viikonlopun kierrosta, jonka välipäivinä olisi kansallisia kisoja. Ihanteellinen ratkaisu oli järjestää ensimmäisenä viikonloppuna SM:t kaikkien oheisluokkien kanssa ja arkena olisi kevyempiä kansallisia ja toisena viikonloppuna kansallinen tai MX-liiga.
 

Alustava aikataulu juniorit

(järjestäjä infoaa vielä lopullisesta aikataulusta)
 
Katsastus ja imoittautuminen
Pe: 19.00-21.00
La: 7.30-8.30
 
Nonstop aikataulu:
9.00 alkaen harjoitukset ja aika-ajo
9.00 MX 65 2min.starttiharjoitus+10min.harjoitus+ 10min. aika-ajo
MX C/C   2min.starttiharjoitus+10min.harjoitus+ 10min. aika-ajo
MXC/B+MXC/A 2min.starttiharjoitus+10min.harjoitus+ 10min. aika-ajo
 
Tauko
 
10.45 kuljettajakokous lähtöpuomilla
10.55 MX 65 tutustumiskierros
MX 65 1.erä 10min.+2kierr.
MX C/C tutustumiskierros
MXC/C 1. erä 10min.+2kierr
MXC/A+MXC/B tutustumiskierros
MXC/A+MXC/B  1.erä 15min.+2kierr.
 
tauko
 
12.45 MX 65 tutustumiskierros
MX 65 2.erä 10min.+2kierr.
MX C/C tutustumiskierros
MXC/C 2. erä 10min.+2kierr
MXC/A+MXC/B  tutustumiskierros
MXC/A+MXC/B  2.erä 15min.+2kierr.
palkintojen jako
 

Alustava aikataulu isot

 
lmoittautuminen ja katsastus 13.00-14.00
 
15.00 ALKAEN HARJOITUKSET
MX D 2 min. starttiharjoitus+ 10min. harjoitusajo+ 10min. aika-ajo
MX 125 2 min. starttiharjoitus+ 10min. harjoitusajo+ 10min. aika-ajo
MX B 2 min. starttiharjoitus+ 10min. harjoitusajo+ 10min. aika-ajo
 
tauko
 
16.45 Kuljettaja kokous lähtöpuomilla
16.55 MX D tutustumiskierros
MX D 1. erä 15 min.+2kierr.
MX 125 tutustumiskierros
MX 125 1. erä 15 min.+ 2kierr.
MX B tutustumiskierros
MX B 1. erä 15 min. + 2 kierr.
 
tauko
 
18.40 MX D tutustumiskierros
MX D 2. erä 15 min.+2kierr.
MX 125 tutustumiskierros
MX 125 2. erä 15 min.+ 2kierr.
MX B tutustumiskierros
MX B 2. erä 15 min. + 2 kierr.
erät ajettu n. 19.55
palkintojen jako